Oliver, Olivia, Oiva

Musiikki

Valikko

Arvio: Olavi Virran kadonnut Kuningaskobra täydentää saaliin

Julkaistu:

Aiemmin hylätty Olavi Virran levytys on mukana uudella kokoelmalla.
Olavi Virta levytti 601 kappaletta – ja nyt ne kaikki on koottu samaan pakettiin. Komeaa, vaikka suurin osa olennaisista lauluista on ollut aiemminkin saatavana.

Nyt on kuitenkin hyvä tilaisuus kurkistaa Hopeisen kuun tuolle puolen, Punaisten lehtien taakse ja perehtyä ainutlaatuisen laulajan tuotantoon tarkemmin.

Esimerkiksi käy paketin erikoisuus, aiemmin julkaisematta jäänyt versio foxtrotista Kuningaskobra. Virran ääni on vuonna 1956 levytettynä täyttä kultaa, kuinkas muuten. Tuohon aikaan kaikki soittajat ja laulusuoritus taltioitiin kuitenkin kertaotoilla. Ei ihme, että joku silloin tällöin putosi kyydistä, tällä harvinaisuudella niin käy tuntemattomaksi jäävälle hawaiji-kitaran soittajalle.

Soittajien meininki on kuitenkin kohdallaan, samantyylistä reippauteen verhottua kaihoa tarjoaa tässä ajassa kolme viimeistä Iskelmä-Emmaa voittanut Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani.

Ja jos kitaristin harhailu häiritsee, voi kuunnella Göteborgissa ilmeisesti samoissa sessioissa taltioidun Virran ja Malte Johnsonin orkesterin tulkinnan Kuningaskobrasta. Tai jonkun muun 599 uudelleenmasteroidusta kappaleesta.

Juuri julkaistu levyboksi Laulaja – kaikki levytykset sisältää 24 cd-levyä, Peter von Baghin kirjoittaman elämäkerran ja levyjärkäleen kronologiseen järjestykseen toimittaneen Timo Lindströmin katsauksen Virran uraan levylaulajana.

Se ura hakee yhä vertaistaan. On kohtuullista, että Virran 601 kappaletta on kuunneltavissa Spotifyssä – tai hankittavissa kirjahyllyyn kunniapaikalle Aalto-maljakon ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian viereen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

    2. 2

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    3. 3

      Ministeri Jussi Niinistö: Perussuomalaiset ei lähde mukaan presidentti Niinistön valitsijayhdistykseen

    4. 4

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

    8. 8

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    9. 9

      Uhkeiden Playboy-kaksosten railakas illanvietto riistäytyi täysin käsistä – molemmat pidätettiin väkivaltaisen rähäkän seurauksena

    10. 10

      Mercedes-pomolla yllättävä kanta siihen, sorsiko Ferrari Kimi Räikköstä Monacossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    6. 6

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    7. 7

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    8. 8

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    9. 9

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    10. 10

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

    2. 2

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    3. 3

      Ministeri Jussi Niinistö: Perussuomalaiset ei lähde mukaan presidentti Niinistön valitsijayhdistykseen

    4. 4

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    5. 5

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    6. Näytä lisää