Heidi

Musiikki

Muistako vielä MMMbopin? - Tältä Hanson-veljekset näyttävät nykyään!

Julkaistu:

Comeback
Hansonin veljeskolmikko tekee kovaa vauhtia comebackia.
Hansonin veljeskolmikko Isaac, Taylor, ja Zac nousivat julkisuuteen vuonna 1997 jättihitiksi muodostuneella MMMbop-kappaleella.

Tuolloin 16-vuotias Isaac, 14-vuotias Taylor ja 11-vuotias Zac saivat teinityttöjen sydämet väpättämään ja poikien Middle of Nowhere -levyä myytiin 10 miljoonaa kappaletta.

Kovin Hanson-buumi laantui kuitenkin jo muutamassa vuodessa ja poikien seuraava levy ei yltänyt lähellekään samoihin myyntilukuihin kuin Middle of Nowhere.

Yhtyeellä on kuitenkin edelleen vankka fanikunta. Veljekset keikkailevat ahkerasti ympäri Eurooppaa ja siloposkisista teinipojista on kasvanut vuosien varrella komeita nuoria miehiä.

Veljeksistä vanhin, Isaac on 32-vuotias, Taylor 30-vuotias ja nuorimmainen Zac jo 27-vuotias nuorimies.

Hanson tekee comebackia, sillä yhtyeen uusi sinkku Get the Girl Back nousi yllättäen Yhdysvaltojen Billboard-listoille. Kyseessä on ensimmäinen kerta yhdeksään vuoteen kun yhtyeen kappale pääsee myydyimpien kappaleiden joukkoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    3. 3

      Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Tarja, 50, näki hymyilevän Putinin vilkuttavan – ”Jäätävät silmät sieltä katsoivat”

    7. 7

      Hurja vaaratilanne Superpesiksessä: Pelaaja sai pallosta päähän – ambulanssi ajettiin kentälle

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      JVG sai avoautonsa takapenkille legendaariset vieraat – Matti ja Teppo yllättävät hulvattomassa yhteiskuvassa: ”Nyt on asiaa!”

    10. 10

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    6. 6

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    7. 7

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    8. 8

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    9. 9

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    10. 10

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    2. 2

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    3. 3

      Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. Näytä lisää