Miia, Mira, Mirva

Musiikki

Valikko

Viikatteen juhannus: "Ympäripäissään yhteen tullaan"

Rockyhtye Viikate viettää kaikki juhannukset festareilla. IS haastoi yhtyeen tekemään juhannustaikoja.
Heilaa ei kuitenkaan löytynyt, koska saunan ympäri yhdeksän kertaa juokseminen olisi ollut liian rankkaa.

- Mitteepä tietää Himos? Tänään on torstai ja nyt on jo näin kova meno, Kaarle Viikate spiikkaa juhannusjuhlijoille.

The Voice Juhannus Himosfestival on jo täydessä vauhdissa. Iloinen festivaalitunnelma, keskikesän juhla ja Keski-Suomi ovat houkutelleet paikalle ihmisiä ympäri maan.

Viikate aloittaa keikkansa kello 21.15, mutta vain hetkeä aiemmin he ovat tehneet IS:n kanssa perinteisiä juhannustaikoja. Laulaja Kaarle Viikate suostui poimimaan kukkia Himoksen niityiltä, mutta saunan ympäri juokseminen ei luonnistunut.

- Yhdeksän kierroksen jälkeen saisi taikoa itsensä henkiin, tulisikin juhannuselvytys, Kaarle veistelee.

- Ja sinä aikana tuleva heila olisi jo lähtenyt toisen matkaan!

Viikate on pitkän linjan juhannuskeikkailija.

- Täällä Himoksella taitaa olla yhdeksäs tai kymmenes kerta, festarit sopivat erittäin hyvin juhannukseen, Kaarle Viikate fiilistelee.

Vuonna 1996 Kouvolassa perustettu Viikate julkaisee syyskuussa kymmenennen albuminsa. Levystä on Kaarlen mukaan tulossa raikas.

- Juuri matkalla tänne kuunneltiin bussissa levyä, ja kyllähän se veti suuta vehnäselle. Levy ei kuulosta kolme päivää vanhalta Tabacilta, vaan raikkaalta Menneniltä, Kaarle viittaa perinteisiin miesten tuoksuihin.

Kaarle Viikate kuvailee tulevaa levyä vihreän ja betoninharmaan sävyiseksi. Bändin lava-asut noudattavat samaa linjaa: kaikilla paitsi rumpalilla on päällään jotakin vihreää.

Viikate odottaa levyn julkaisua malttamattomana.

- On erityistä, että 17 vuoden uran jälkeen pystyy vielä olemaan oikeasti innoissaan uusista biiseistä. Tuulettelen itsekseni automatkoilla kuunnellesani levyä, laulaja tunnelmoi.

Torstain keikan jälkeen Viikatteen miehet aikovat vetäytyä viettämään perinteistä mökkijuhannusta.

- Hukkumaan ehtii myös loppukesästäkin, Kaarle nauraa ja ideoi samalla täydellisen nimen punk-bändille: juhannustilasto.

- Ja levyn nimi olisi tietenkin Pelastusliivit off. Se on vähän niin kuin ympäripäissään yhteen tullaan, mikä on meidän bändin meininki juhannustaikojen suhteen!

IS raportoi juhannusviikonlopun ajan The Voicen juhannusfestivaaleilta Himokselta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Mailis Penttilä arjestaan it-miljonääri Pekka Koskisen kanssa: hoitaa itse kaikki kotityöt – ”On naisen homma tehdä nuo jutut”

    5. 5

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    8. 8

      Kovia F1-väitteitä: Alonso vaihtaa tallia, McLaren luopuu Hondan moottoreista

    9. 9

      Saavatko Suomen taksit yhtenäisen värityksen? Helsingissä ja Oulussa varaudutaan maalilla taksiliikenteen vapauttamiseen

    10. 10

      Riepooko vieläkin ryöppyävä räntä? Meteorologilla hyviä uutisia: ”Aurinko paistaa ja keli on huomattavasti edellispäiviä lämpimämpää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    3. 3

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    4. 4

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    5. 5

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    6. 6

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    2. 2

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Mailis Penttilä arjestaan it-miljonääri Pekka Koskisen kanssa: hoitaa itse kaikki kotityöt – ”On naisen homma tehdä nuo jutut”

    5. 5

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    6. Näytä lisää