Kullervo

Musiikki

Palefacen ja Matren possebiisi kokoaa Suomi-MC:t yhteen

Julkaistu: , Päivitetty:

VIDEO
Suomiräp täyttää tänä vuonna pyöreitä, kun Kojo & Billy the Kidin Whatugonnado -hiphop-kokeilusta tulee kuluneeksi 30 vuotta.

Juhlavuoden kunniaksi englanninkielisen Suomi-räpin keskeiset nimet on koottu Sacred Order of the Pen -nimiselle yhteisraidalle. Kappale löytyy keväällä ilmestyneeltä Paleface & Matre -levyltä Food for the Gods, ja kappaleesta on nyt julkaistu myös video.

- Mukana on tekijöitä eri sukupolvista. Nuorimmat ovat alle parikymppisiä, vanhimpana valtiomiehenä mukana on Damn the Band -yhtyeen nokkamies. J.A.K. Damn the Band julkaisi ensimmäisen englanninkielisen suomiräp-levyn vuonna 1991, Paleface kertoo.

Mukana ovat myös Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -joukkion Redrama ja Tommy Lindgren, sekä parhaiten Petri Nygård -nimellä tunnettu suomiräp-pioneeri, joka räppäsi vuosia englanniksi Nuera-kokoonpanossa.

Sacred Order of the Pen onkin ensimmäinen englanninkielisten suomiräppäreiden possebiisi, jolla kuullaan yhteensä 14 kotimaista MC:tä.

Graffititaide ja sen ympärillä elävä kulttuuri ovat videolla keskeisessä osassa. Ensimmäisten kotimaisten hiphop-kokeilujen aikaan 30 vuotta sitten ilmestyivät myös ensimmäiset graffitit pääkaupunkiseudun katukuvaan.

- Halusimme, että video kuvaa tämän kiistellyn kuvataideharrastuksen kaikki kerrokset, harrastusvälinekaupan tiskiltä yön pimeyteen. Lopuksi paikalle saapuu tutun näköinen poliisipartio, jollaisen kohtaaminen on monille alan harrastajille valitettavan tuttua. Uskon, että tulee hetki, jolloin katsomme ymmällämme taaksepäin ja hämmästelemme, kuinka yhteiskunta saattoi joskus kriminalisoida ja panna ahtaalle kokonaisen taiteenalan, Paleface lataa.

Videon on ohjannut Ezra Gould.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    2. 2

      Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Iäkkäitä miehiä epäillään puolisoidensa murhista Pohjois-Savossa – kymmeniä teräaseiden iskuja

    5. 5

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    6. 6

      Mummoalkkarit jalkaan! Käytännölliset pikkupöksyt ovat nyt kuumaa kamaa

    7. 7

      Kommentti: Niinistö keräsi 156 000 kannattajakorttia – mitä se merkitsee?

    8. 8

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    9. 9

      Teemu Ramstedt lähti KHL-seurasta: ”Onnea loppukauteen”

    10. 10

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    5. 5

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    9. 9

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    10. 10

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    2. 2

      Arvostetulta NHL-toimittajalta kummallinen väite Suomen koulujärjestelmästä – yksi fakta Puljujärven kohdalla nolosti pielessä

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Iäkkäitä miehiä epäillään puolisoidensa murhista Pohjois-Savossa – kymmeniä teräaseiden iskuja

    5. 5

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    6. Näytä lisää