Reija

Musiikki

Hufvudstadsbladet sai Venäjältä tietoa Pussy Riot -katoamisesta

Julkaistu:

Tieto kulki Moskovan kautta.
Suomeen saapuneiden Pussy Riot -aktivistien ei edes ollut tarkoitus esiintyä festivaalilavalla Helsingissä.

Näin sanoo Pussy Riot -aktivisti Hufvudstadsbladetille.

Vankilasta viime lokakuussa vapautunut Jekaterina Samutsevits kertoo lehdelle, että Pussy Riot -aktivistit eivät koskaan ilmoita etukäteen, missä he ovat tai mitä he tekevät.

Moskovassa haastateltu Samutsevitsh toteaa HBL:lle, että asiassa on täytynyt tapahtua väärinkäsitys.

Tapahtuman järjestäjä Kepa ry. tiedotti lauantaina iltapäivällä, että Suomeen saapuneita Pussy Riotin venäläisjäseniä Puckia ja Headlightsia ei edelleenkään ole festivaalijärjestäjien yrityksistä huolimatta tavoitettu.

"Ei uutta tietoa jäsenten olinpaikasta"

- Festivaalijärjestäjillä tai Pussy Riotin Suomeen tuoneilla Maailman Kirjoilla ei ole uutta tietoa jäsenten olinpaikasta.
 
Pussy Riotin piti esiintyä lauantaina Maailma kylässä -festivaalilla.

Esiintymiset jouduttiin peruuttamaan aamulla, koska Suomessa olevia jäseniä ei tavoitettu.

- Jäsenet olivat lähteneet majapaikastaan yön aikana, eikä heistä ole saatu tänään tietoa. Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta, Kepa ry tiedotti.
 
Pussy Riotin piti esiintyä Maailma kylässä -festivaalilla PMMP:n keikalla kello 11, haastattelussa kello 15.15. ja sunnuntaina kello 14.00.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    4. 4

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    5. 5

      Erikoinen ratkaisu! Ässät voitti rangaistuslaukaus­kilpailun saamatta kiekkoa kertaakaan maaliin – katso video

    6. 6

      Yksi kohta Trumpin puheessa sai Timo Soinin hymyilemään – ”Sanataiteen ystävälle mainio lohkaisu”

    7. 7

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    8. 8

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    9. 9

      Lenkkeilevä sarjakakkija piinaa lapsiperhettä Coloradossa – kyltit ja valvontakamerat eivät hillitse häirikköä

    10. 10

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    4. 4

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    5. 5

      Erikoinen ratkaisu! Ässät voitti rangaistuslaukaus­kilpailun saamatta kiekkoa kertaakaan maaliin – katso video

    6. Näytä lisää