Atso

Musiikki

Rod Stewart käytti steroideja - näin kävi "pikku-Rodille"

Julkaistu:

Rod Stewart paljastaa erikoisen yksityiskohdan riippuvuudestaan haastattelussa.
Laulaja Rod Stewart, 68, myöntää tuoreessa Mojo-lehdelle antamassaan haastattelussa, että hän oli 80-luvulla koukussa steroideihin. Hän käytti lääkkeitä rauhoittaakseen äänihuuliaan ennen esiintymisiä.

- Niihin aikoihin meillä ei ollut käytössämme korvamonitoreja, ja kun bändi soitti aina vain lujempaa, minä puolestani jouduin huutamaan kurkku suorana, Stewart muistelee.

Steroideilla oli myös muita vaikutuksia. Niiden käytön seurauksena Rod Stewart huomasi peniksensä pienentyneen.

- Steroidit laskevat kudoksissa olevaa turvotusta, myös peniksessä. Siitä huolimatta niihin turvautuu, kun on keikka hoidettavana.

Lisäksi väärinkäyttö aiheutti laulajalle sisäistä verenvuotoa. Hän myös näki hallusinaatioita.

- Steroidit lihottavat. vievät yöunet ja tekevät ihmisestä ärtyneen. Ne ovat maailman hirveimpiä lääkkeitä.

Karmivista kokemuksista huolimatta Stewart turvautuu yhä satunnaisesti steroideihin - silloin, kun edessä on erityisen vaativa esiintyminen.

- Turvaudun niihin noin kerran vuodessa, jos minulla on (ääneni kanssa) pahoja vaikeuksia. Niiden avulla saa vedetty show'n, mutta sillä on hintansa: lauluääni on mennyttä viikoksi, Stewart sanoo Mojo-lehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    2. 2

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    3. 3

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    4. 4

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    5. 5

      Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

    6. 6

      Murha jättiristeilijällä: Mies tappoi vaimonsa, koska tämä nauroi hänelle

    7. 7

      Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

    8. 8

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    9. 9

      Esapekka Lapille jo neljäs pohja-aika – hurja sekuntitaistelu jatkuu Suomen MM-rallissa

    10. 10

      Henna otti harvinaisen kuvan ohikiitävästä hetkestä: Putin loisti kilpaa horsmien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    4. 4

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    5. 5

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    8. 8

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    9. 9

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    10. 10

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    9. 9

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    10. 10

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

    2. 2

      Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

    3. 3

      Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

    4. 4

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    5. 5

      Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

    6. Näytä lisää