Leena, Matleena

Musiikki

Valikko

Bruce Springsteen "intiimille" keikalle Turkuun - huikeat lippuhinnat!

Julkaistu: , Päivitetty:

Bruce Springsteenin esiintyminen Turussa on varmistunut.

Amerikkalaisrokkari konsertoi Turkuhallissa E Street Band -yhtyeensä kanssa tiistaina 7. toukokuuta.

Springsteen tekee Ruotsissa kolme keikkaa ennen Suomeen tuloaan. Tiedottaja Veera Rusanen Live Nationista kertoo, että Turussa on tiedossa Springsteenin mittakaavassa ainutlaatuinen sisähallikonsertti.

– Hän on soittanut viime vuodet lähinnä jättimäisillä stadioneilla, mutta tällä kertaa keikkahurmiota aistitaan intiimisti sisätiloissa.

Turkuhalliin mahtuu noin 10000 kuulijaa. Viime kesänä Springsteen esiintyi Olympiastadionilla yli 40000 fanille.

Lippujen hinta on huikea. Ne maksavat toimituskuluineen peräti 99,50-102,50  euroa.

Lipunmyynti konserttiin käynnistyy 28. tammikuuta.

Asiasta kertoi ensin Turun Sanomat.

Ilta-Sanomat spekuloi jo viime viikolla Bruce Springsteenin keikan mahdollisuutta. Koska Hartwall-areenalla pelataan tuolloin MM-lätkää, IS kirjoitti vaihtoehtona olevan, että Pomo esiintyy Turussa HK-areenalla. Ja näin kävikin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    8. 8

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    9. 9

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    10. 10

      Olympiavoittaja tyrmää Kalevan kisojen 1500 metrin miesjuoksijat – ”Hyi hävetkää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    5. 5

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    6. 6

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    9. 9

      Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    3. 3

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    4. 4

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    5. 5

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    6. Näytä lisää