Leena, Matleena

Musiikki

Valikko

Totuus FBI:n yllättävästä Marilyn-jahdista 50 vuoden takaa julki

Julkaistu:

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI julkisti vihdoin Marilyn-kansioitaan.
Amerikkalaisen uutistoimisto AP:n vaatimus yli 50 vuotta vanhojen asiakirjojen julkistamisesta on vihdoin tuottanut tulosta.

Liittovaltion poliisi FBI on avannut Marilyn Monroe -kansioitaan, joita oli voimakkaasti sensuroitu jopa tähden kuolinsyyn tutkijoilta vuonna 1962.

Asiakirjat eivät tuo uutta valoa kuolemaan, jonka todettiin johtuneen unilääkkeiden yliannostuksesta. Sen sijaan niistä paljastuu, kuinka tiiviisti FBI seurasi tähden elämää.

Vuodesta 1955 lähtien seksisymbolin epäiltiin "siirtyneen kommunistien vaikutuspiiriin". Hänen silloisen aviomiehensä, kirjailija Arthur Millerin uumoiltiin olevan kommunistien salainen keulakuva Yhdysvalloissa. Monroen oman yrityksen puolestaan epäiltiin rahoittavan kommunisteja.

FBI:n seuranta liittyi Kylmän sodan aikaiseen jopa vainoharhaiseen kommunistijahtiin Yhdysvalloissa. FBI:n johtajan J. Edgar Hooverin määräyksestä useita viihde-elämän keulakuvia seurattiin.

FBI:n asiakirjoista käy ilmi, että Monroen agentti oli hakenut tähdelle viisumia Neuvostoliiton matkaa varten 1955. Myöhemmin asiakirjoissa todetaan, että tämän mielipiteet olivat "hyvin vasemmistolaisia", mutta varsinaisia yhteyksiä kommunisteihin ei löydetty ennen vuotta 1962.

Tuolloin Monroe matkusti Meksikoon shoppailemaan huonekaluja ja tapasi maanpaossa elävän

Frederick Vanderbilt Fieldin, joka oli tunnettu vasemmistolainen. Asiakirjojen mukaan Monroen lähipiiri oli jopa huolestunut tämän kontakteista.

Field kuvaili myöhemmin muistelmissaan tapaamistaan Monroen kanssa:

Hän kertoi vahvoista tuntemuksistaan kansalaisoikeuksia ja mustien yhdenvertaisuutta kohtaan ja kuinka hän ihaili sitä, mitä tapahtui Kiinassa. Hän oli myös suuttunut kommunistivainoista ja vihasi J. Edgar Hooveria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

    5. 5

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    8. 8

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    9. 9

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    10. 10

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    7. 7

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    8. 8

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    9. 9

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    10. 10

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

    5. 5

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    6. Näytä lisää