Verneri

Musiikki

Tutkimus: Tämän takia artistit kuolevat nuorina

Julkaistu:

Tuore tutkimus selvitti syyn nuorten sooloartistien ennenaikaisille kuolemille.
Nuorten artistien ennenaikaisten kuolemien syitä tutkittiin viiden vuosikymmenen ajan. Tutkimuksessa tutkittiin 1400 Eurooppalaisen ja Pohjoisamerikkalaisen artistin uraa. Artistit nousivat kuuluisuuteen vuosien 1956 ja 2006 välisenä aikana.

Yksi kymmenestä eurooppalaisesta sooloartistista kuoli nuorena.
Pohjois-Amerikassa todennäköisyys oli kaksi kertaa suurempi. Tutkijat uskoivat eron syyksi artistien pitkät keikkamatkat Pohjois-Amerikassa, jolloin artistit käyttivät muun muassa runsaasti päihteitä.

Tutkijat uskoivat sooloartistien kuolevan todennäköisemmin nuorena kuin bändien artistit.

- He matkustavat paljon yksin ja ovat erossa perheestään ja ystävistään. Heidän pitää miettiä julkisuuskuvaansa, eivätkä he voi olla täysin oma itsensä. He saattavat tuntea olevansa vastuussa keikkahenkilökunnan työllisyydestä ja he voivat tuntea olonsa yksinäiseksi ja eristetyksi muusta maailmasta, psykologi Honey Langcaster-James kertoi BBC:lle.

Tutkijat uskoivat bändikavereiden tuen suojelevan laulajaa ennenaikaiselta kuolemalta.

- Bänsin jäsenet voivat pysäyttää rajun itsetuhoisuuden, Langcaster-James kertoo.

Tutkijat lopettivat artistien seuraamisen 20. helmikuuta 2012. Siihen mennessä 137 artistia oli kuollut nuorena. Artistien joukossa oli huippunimiä kuten Elvis, Jimi Hendrix, 2Pac, Michael Jackson, Amy Winehouse ja Whitney Houston.

Mukana oli myös bändin keulahahmoja kuten Nirvanan Kurt Cobain ja Sex Pistolsin Sid Vicious.

Artistit kuolivat Euroopassa keskimäärin 39 vuoden iässä. Pohjois-Amerikassa tähdet kuolivat keskimäärin kuusi vuotta vanhempina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    2. 2

      Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

    3. 3

      Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

    4. 4

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    5. 5

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    6. 6

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    7. 7

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    8. 8

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    9. 9

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    10. 10

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    6. 6

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    7. 7

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    8. 8

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    9. 9

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    10. 10

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    2. 2

      Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

    3. 3

      Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on näyttävä jamaikalaiskaunotar

    4. 4

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    5. 5

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    6. Näytä lisää