Hemmo, Hemminki

Musiikki

Valikko

Irina on täällä taas – kuuntele uusi Koko kuva -kappale

KUUNTELE
Irina on julkaissut pitkän tauon jälkeen uutta musiikkia.

Perjantaina julkaistu Koko kuva –kappale on ensimmäinen singlelohkaisu keväällä 2013 ilmestyvältä albumilta.

- Huikea fiilis! Pitkä tauko on vihdoin päättymässä ja minä pääsen poikain kanssa taas tosi toimiin. Tätä, jos mitä on odotettu, Irina hehkuttaa musiikin tekemistä.

Albumi on Irinan viides studioalbumi. Viimeisin julkaisu Irinalta on parin vuoden takainen kokoelma Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista 2002-2010.

- Tätä, jos mitä on odotettu. Levyä tehtiin rauhalliseen tahtiin ilman ulkopuolista tuottajaa. Mieli on yllättävän levollinen, Irina kertoo levyn valmistumisesta.

Ensimmäinen single tulevalta pitkäsoitolta on nimeltään Koko kuva ja sen on säveltänyt sekä sanoittanut Irinan kosketinsoittaja, Antti Pitkäjärvi. Tulevalla albumilla tullaan kuulemaan pääasiassa Irinan ja bändin yhteiskappaleita, mutta toki mukana on myös pitkäaikainen yhteistyökumppani Toni Wirtanen.

- Askeleita on loistava ja vauhdikas levy ja Koko kuva –kappale on hieno ensimmäinen maistiainen. Sen avulla saa raapaisun siitä mitä on tulossa. Tunteita ja tempoa laidasta laitaan, Irina kertoo.

Irina nousi laajemman yleisön suosioon vuonna 2002 hänen laulaessa Toni Wirtasen Juulian totuudet -sarjaan säveltämän samannimisen tunnuskappaleen. Yhteistyö jatkui 2004 julkaistulla Vahva-albumilla, joka myi platinaa, toi Irinalle Vuoden debyyttialbumi- ja Vuoden tulokas-Emma-patsaat.

Irinan lisäksi levyllä esiintyvät Antti Pitkäjärvi (koskettimet, laulu, kitara), Janne Kasurinen (kitara), Miika Colliander (kitara), Jussi Saxlin (basso, laulu) ja J Salonen (rummut).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    2. 2

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    3. 3

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Sami Hedberg tiimeineen vastaa kohutun jäähallikeikan saamaan palautteeseen: ”Olemme pahoillamme, että osa pettyi sisältöön”

    7. 7

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    10. 10

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    7. 7

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    8. 8

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    9. 9

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    10. 10

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    2. 2

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    3. 3

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    4. 4

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. Näytä lisää