Merja

Musiikki

Valikko

Chisun kappale rohkaisi ihmisiä eroamaan

Chisu kertoo uudessa dokumenttisarjassa, kuinka hänen ensimmäinen iso hittinsä, Mun koti ei oo täällä, rohkaisi ihmisiä eroamaan.
AVA-kanavalta alkaa tiistaina 13. marraskuuta kolmiosainen dokumenttisarja muusikko Chisusta eli Christel Sundbergista. Ensimmäisessä jaksossa ollaan vuodessa 2008, jolloin Chisu oli vasta alkutaipaleella nykyiseen suursuosioonsa.

Chisu kertoo ohjelmassa, kuinka hänen ensimmäinen iso hittinsä, kappale Mun koti ei oo täällä, antoi ihmisille rohkeutta irtautua huonoista ihmissuhteista.

- Tosi monet ihmiset ovat tulleet kertomaan, että ovat eronneet tämän biisin johdosta. Sitten on ollut myös sellaisia naisia, jotka ovat lähteneet väkivaltaisesta parisuhteesta sen biisin myötä pois. On ollut myös tosi paljon miehiä, jotka ovat tulleet sanomaan, että he ovat nyt jättäneet eukkonsa, Chisu kertoo kappaleesta saamastaan palautteesta ohjelmassa.

- Onhan se hienoa, että ihmiset lähtevät ja uskaltavat mennä tekemään niitä asioita, joita sydän sanoo, eivätkä jää vain jostain rutiiniasiasta johonkin kiinni.

Mun koti ei oo täällä -kappale palkittiin Emma-gaalassa alkuvuodesta 2009 vuoden 2008 parhaana kappaleena.

Chisu avaa dokumenttisarjan avausjaksossa myös suhdettaan musiikkiin.

- Musta tuntuu, etten ole koskaan ihan yksin, koska mulla on aina musiikki. Musiikkia voisi verrata helposti vaikkapa johonkin jumalolentoon, Chisu filosofoi.

Chisu -Sen näkee silmistä -dokumenttisarja AVAlta 13.11. alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

    6. 6

      Tomi kuvasi videon Tampereen parkkisakkorysästä – mistä tässä on kyse? ”Ainakin 16 auton tuulilasissa oli lappu”

    7. 7

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    8. 8

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    9. 9

      Pekka Saravo lopettaa uransa

    10. 10

      KalPan pukukoppikäytävällä kuolemanhiljaista – ”Tämä joukkue vedettiin tappiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    6. 6

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    7. 7

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    8. 8

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    9. 9

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    10. 10

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    3. 3

      Suosikkijuontaja Niina Backman, 33, rantalomalla huikeissa maisemissa – poseeraa viehkeänä bikineissä

    4. 4

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    5. 5

      Edelsikö Tapparan mestaruusmaalia tuomarivirhe? Katso video

    6. Näytä lisää