Olga, Oili

Musiikki

Valikko

McCartney: Yoko Ono ei hajoittanut Beatlesia

Julkaistu:

Paul McCartney puolustaa Yoko Onoa: Beatles olisi hajonnut muutenkin.

43 vuotta the Beatlesin hajoamisen jälkeen käydään edelleen keskustelua siitä, mistä tuo välirikko johtui. Yksi vuosikymmenet syytettyjen penkillä istuneista on ollut vuonna 1980 kuolleen John Lennonin leski Yoko Ono.

- Hän ei todellakaan hajottanut ryhmää. Ryhmä oli jo hajoamassa, McCartney sanoi legendaarisen brittijournalistin David Frostin televisiohaastattelussa.

McCartney ajautui itse kovaan riitaan Lennonin kanssa yhtyeen hajottua, mutta välit hiljalleen normalisoituivat 70-luvun kuluessa.

Sir Paul sanoo Daily Mail -lehden mukaan, että Lennon ei olisi koskaan kirjoittanut hienoimpia soolouransa lauluja, kuten Imagine, ilman Yoko Onon vaikutusta.

Onon jatkuva läsnäolo studiossa Beatlesien viimeisten levytysten aikana oli paikoin kiusallista, McCartney myöntää. Mutta suuremman syyn riitaisasta hajoamisesta hän sysää nyt toisaalle. McCartneyn mielestä riidat yhtyeen sisällä syntyivät suhteesta Allen Kleiniin. Tämä oli amerikkalainen liikemies, joka halusi Beatlesin manageriksi ja vakuutti muut beatlet - mutta ei Paulia.

- Minä taistelin yhtäkkiä elinikäisiä kamujani vastaan, vaikka tarkoitukseni oli vain olla Kleinia vastaan, McCartney sanoi.

David Frostin tunnin mittainen haastattelu on tehty Al Jazeeran englanninkieliselle tv-kanavalle. Sitä pidetään poikkeuksellisena, koska McCartney ei yleensa anna yli 15 minuutin haastatteluita. Frost haastatteli McCartneytä 60-luvun alkupuolella, jolloin Beatles teki läpimurtonsa. Silloin vähän yli kaksikymppinen Paul arveli vetätyvänsä lähiaikoina eläkkeelle.

Beatlesin ensilevystä tuli tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

IS juhlistaa merkkipäivää julkaisemalla historialehtien sarjassa torstaina (1.11.) Beatles-erikoislehden.

IS:n sivuilla voit myös osallistua kilpailuun, jossa on palkintoina tällä viikolla julkaistavaa Kaikkien aikojen Beatles-suomennokset (EMI) tripla-cd:tä.

Kilpailuun voit osallistua täällä.

  • The Beatles

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    6. 6

      Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    6. 6

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    3. 3

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    4. 4

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    5. 5

      Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

    6. Näytä lisää