Miia, Mira, Mirva

Musiikki

Valikko

Mikko Sipolan laatuaika perheen kesken ollut vähissä

Mikko Sipola on viettänyt kuluneen viikon rauhassa kotona perheensä kanssa - ensimmäistä kertaa sitten Voice of Finland -voiton.
- Nyt ensimmäistä kertaa tämä viikkon on saatu viettää koko perhe rauhassa aikaa hiekkalaatikolla, Sipolan vaimo Alise Kujanen-Sipola kertoo.

Sipolalla on riittänyt keikkoja ja musiikkitöitä vähintäänkin kiitettävästi sitten huhtikuisen Voice of Finland -kisan voiton.

- Onhan arki kotona ollut aika raskasta, kun on paljon itsekseen kahden pienen lapsen kanssa, Alise myöntää.

- Mutta eivät sentään lapset ole vielä alkaneet vierastaa isää, Mikko vakuuttaa.

Pariskunta oli piipahtamassa perjantaina Specsaversin Suomen sähäkin silmälasimalli 2012 -kilpailun VIP-cocktaileilla Helsingin Messukeskuksessa.

Tuleva viikonloppu on Sipolan mukaan ensimmäinen vapaa viikonloppu sitten VoF-voiton, ja keikkakalenteri on täynnä aina helmikuun loppuun asti. Joulun Sipola aikoo kuitenkin rauhoittaa perheelle.

- Meillä on jo neljänä vuonna ollut iso perhejoulu, 15-16 henkeä tulee meille viettämään aattoa. Nyt on eka jouluaatto, että en lähde keikalle sen jälkeen, kun lapset ovat nukahtaneet, Mikko kertoo.

Pariskunnan esikoinen on nyt 3,5-vuotias ja kuopus 9-kuukautinen.

Viime viikolla Sipola tiimeineen purkitti yhden päivän aikana peräti 13 live-musiikkivideota, joista saataneen piakkoin maistiaisia myös IS:n verkkosivuilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    5. 5

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    6. 6

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    7. 7

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    8. 8

      Kaikkien aikojen festarifarssi? Järjestäjä selittää ökybileiden epäonnistumista

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    10. 10

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    5. 5

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    6. Näytä lisää