Mauno, Maunu

Musiikki

Paula Vesala ja Olavi Uusivirta mukana erikoisella teemalevyllä

Julkaistu:

Absoluuttinen Nollapiste -yhtye julkaisee perjantaina ensimmäisen osan erikoislaatuisesta tuplalevystään. Näytelmällisellä tupla-albumilla on mukana "ääninäyttelijöinä" kovia suomalaisia eturivin artisteja.
Perjantaina 12. lokakuuta julkaistava Pisara ja lammas 1 on Absoluuttisen Nollapisteen kaksiosaisen teemalevyn ensimmäinen osa.

Kronologisesti etenevä scifi-tarina tapahtuu läheisessä tulevaisuudessa. Planeetta Hyvästä lähetetään liikkeelle pahaa sisältävä pisara, joka liitää halki avaruuden kohti Maata, ja sekoittaa lopulta Maan asukkaiden elämää.

Kronologisesti etenevään tuplalevyn rooleissa kuullaan suomalaisia eturivin artisteja. Paimenta esittää Olavi Uusivirta ja tarinan naisroolissa kuullaan PMMP-yhtyeen Paula Vesala. Lampaan roolissa on Tuiran Miliisin sekä Iron Maidenin cover-yhtyeen Made In Ironin laulajana tunnettu Erkki Seppänen.

Tupla-albumin toinen osa Pisara ja lammas 2 julkaistaan syksyllä 2013. Absoluuttisen Nollapisteen laulaja-biisintekijän Tommi Liimatan mukaan albumikaksikko siirtyy lähivuosina myös teatterinäyttämölle.

Liimatta kertoo, että Vesalan ja Uusivirran houkutteleminen mukaan yhtyeen teemalevylle oli varsin helppoa.

- Helppohan se oli houkutella, mutta sopivan ajan löytäminen oli molempien kohdalla toinen juttu. Mutta lopulta homma eteni nopeasti, Liimatta kertoo.

Liimatta sai idean pyytää kiireiset artistit mukaan tupla-albumille viime keväänä.

- Mulla oli kontaktia kumpaankin henkilöön, ja tiesin heidän lukevan nuottia hyvin ja tiesin myös, millainen ääniala ja äänenmuodostus heillä on. Siksi oli helppoa arvata, ettei roolien suorittaminen vaadi heiltä hirvittävän paljon työtä, Liimatta sanoo.

Sitä Liimatta ei uskalla luvata, nähdäänkö Paula Vesala ja Olavi Uusivirta tulevaisuudessa myös näyttämöllä, kun Pisara ja lammas sinne aikanaan siirtyy.

- En ainakaan edellytä heiltä sitä, että olisivat itse näytelmässäkin mukana. Mulle riittää se, että he ovat näillä levyillä mukana, Liimatta sanoo.

Pisara ja lammas 1 on 21-vuotiaan Absoluuttisen Nollapisteen 11:s albumi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      SUORA LÄHETYS: Supo kertoo – näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    3. 3

      Supo: Epäillyn profiili sopii viime aikojen terroritekoihin – kyseessä iskutyyppi, johon Isis kannustanut

    4. 4

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    5. 5

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    6. 6

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    7. 7

      Risikko Ylellä: Koston kierrettä ei saa päästä syntymään

    8. 8

      Turun solidaarisuusmielenilmaus peruttiin osallistujien turvallisuuden takia

    9. 9

      Italialaislehti: Turussa haavoittui 30-vuotias nainen – toimii tutkijana Turussa

    10. 10

      MTV: Turun puukotuksista epäilty sai kielteisen turvapaikkapäätöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    2. 2

      SUORA LÄHETYS: Supo kertoo – näin Turun tapahtumat liittyvät terrorismiuhkaan

    3. 3

      Supo: Epäillyn profiili sopii viime aikojen terroritekoihin – kyseessä iskutyyppi, johon Isis kannustanut

    4. 4

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    5. 5

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    6. Näytä lisää