Martta

Musiikki

Valikko

IS Springsteenin kiertueen avauskeikalla: Pomo päästeli täysillä

Julkaistu:

Bruce Springsteen kohtasi laulujensa aiheen, karun talousmaailman puolityhjällä stadionilla Espanjassa - mutta se ei vauhtia hidastanut.
Bruce Springsteenin Euroopan kiertueen ensi-ilta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa oli taiteellinen triumfi.

Springsteen, 62, on yhä hämmästyttävän voimakas esiintyjä. Hän toistaa kaikki tutut temppunsa, mutta on saanut uusien laulujen ja pakon edessä uusiutuneen kokoonpanonsa kanssa uusia vaikutteita ohjelmistoonsa. E-Street Band venyy aiempaa useampiin suuntiin. On enemmän gospelia, on soulia ja irlantilaista kansanmusiikkia – jopa ripaus räppiä.

Taloudellisesti Sevillan-konsertti oli kuitenkin pakkolasku sille talouden kiviselle kentälle, josta Springsteen on viime aikoina laulanut.

Sevillassa ei ole ollut olympialaisia, mutta olympiastadion siellä on. Oli kolkkoa, että maailman suurimpiin yleisömagneetteihin kuuluva Springsteen veti tuon 1990-luvun lopulla tehdyn rakennuksen vain puolilleen. Tarkkaa yleisömäärää ei kerrottu, arviot vaihtelivat 15 000 – 32 000 välillä. Vertailun vuoksi: U2 veti kaksi vuotta samalle stadionille 76 000 kuulijaa.

Syy on Espanjan kurjan taloustilanteen. Työttömyydestä kärsii yli puolet nuorista, muut EU-maat valmistautuvat maksamaan Espanjalle pankkitukea. Säästötoimet ovat aiheuttaneet levottomuuksia.
Konserttilippuindikaattorin mukaan ostokyky ei ole jakautunut tasaisesti ympäri Espanjaa. Esimerkiksi vauraan Barcelonan Camp Nou on loppuunmyyty kahdesti, siellä Pomoa tulee kumartamaan enemmän katalaaneja kuin Turussa on asukkaita.

Mutta miten vähäinen yleisömäärä vaikutti Springsteenin esiintymiseen?
Vauhti ei ainakaan hidastunut eikä ote löystynyt. Springsteen näyttää uskovan, että mitä vähemmän väkeä, sitä enemmän on paiskittava hommia.

Hän viihtyi lavalla täsmälleen kolme tuntia. Se ei ole Springsteenille poikkeuksellisen paljon, mutta espanjalaisyleisö sai kokea Pomon kiihkeimmillään. Springsteen tuntui ottavan hänelle – ja tähän tilanteeseen – hyvin sopivan saarnaajan roolin. Hän puhui pitkään useita kertoja.

Kappalevalinnoissa hän antoi purkautumiskanavan raivolle (esimerkiksi Badlands, Death To Hometown), uhosi pärjäämistä (We Take Of our Own), myötäeli (Rocky Ground), hoivasi, valoi uskoa – ja aina välissä vei kevyempiin tunnelmiin (Waiting On A Sunny Day).

Springsteen on sanonut, että Espanjassa on hänen kannustavin eurooppalainen yleisönsä. Vaikea on vastaankaan väittää, vaikka väkeä oli Sevillassa nihkeästi. Ihmiset lauloivat mukana kuin jalkapallo-ottelussa, nyt ei ollut väliä ollaanko Sevillan punavalkoisen vai vihreävalkoisen joukkueen kannattajia. Nyt oli yhteinen vihollinen maailman vinoon saattaneissa talouspäättäjissä, ja heitä vastaan ärisemään oli nyt saatu itse Pomo Springsteen.

Tarjoaako Springsteen sitten ratkaisuja? Ei, mutta ehkä se ei ole taiteilijoiden tehtäväkään. Ainakin Springsteen elää aistit avoinna tässä ajassa ja inspiroituu jatkuvasti kirjoittamaan uusia lauluja. Ja ne tuntuvat löytävän kaikupohjaa yleisöstä. Sevillassa yleisö oli ottanut omakseen jo useita uuden levyn kappaleita.

Yhtä hyvin uusiutumaan eivät pysty monetkaan edes kymmenen vuotta alalla olleet artistit ja yhtyeet – saati useimmat Springsteenin ikätoverit.
 
Keikan kohokohdat

1. Shacked And Drawn
Uuden Wrecking Ball –levyn komeaa antia. Kestää livenä vertailun ympärillä kuultavien soul-klassikkojen kanssa. Uusiutunut E-Street Band osoittaa, että lauluvoimaa löytyy.
 
2. Waiting On A Sunny Day
Kaiken saarnaamisen keskellä yleisö riehaantui hyväntuulisesta hitistä. Hieno versio, johon toi vauhtia lavalle apulaulajaksi otettu pikkutytttö.
 
3. Because The Night
Alun perin Springsteenin Patti Smithille kirjoittama kappale oli koskettavaa kuultavaa Sevillan pimenneessä, mutta kuumassa yössä. Nils Lofgrenin kitarasoolo varasti huomion lopussa.
 
4. Tenth Avenue Freeze-Out
Loppuhuipennuksena kuultu Springsteen-klassikko oli omistettu yhtyeen viime vuonna kuolleelle saksofonistille Clarence Clemonsille. Big Manin kunniaksi pidettiin hiljainen hetki – kesken kappaleen.

Nämä kuultiin

1. Badlands
2. We Take Care Of Our Own
3. Wrecking Ball
4. The Ties That Bind
5. Death To My Hometown
6. My City Of Ruins
7. Trapped
8. Out In The Street
9. Jack Of All Trades
10.  Candy`s Room
11.  She` s The One
12. Darlington County
13.  Shackled and Drawn
14. Waitin´on a Sunny Day
15. The Promised Land
16. Apollo Medley
17. Because The Night
18. The Rising
19. Lonesome Day
20. We Are Alive
21. Land Of Hope And Dreams
22. Rocky Ground
23. I`m Going Down
24. Born To Run
25. Dancing In The Dark
26. Tenth Avenue Freeze-Out

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    4. 4

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja Leo Kinnunen on kuollut

    7. 7

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    8. 8

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    9. 9

      Aivopesua vai lasten leireilyä? Rosatomin hämmennystä herättänyt leiri alkoi tänään Pohjanmaalla

    10. 10

      Leo Kinnunen tsemppasi Valtteri Bottasta vielä toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    3. 3

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    6. 6

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    7. 7

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    8. 8

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    9. 9

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    10. 10

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    3. 3

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    4. 4

      MTV: Esiintyjän epäillään pahoinpidelleen matkustajan ruotsinlaivalla – uhri sairaalaan

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. Näytä lisää