Verneri

Musiikki

1970-luvun "Frontside Ollie"! Robin teki rullalautailusta hitin jo 33 vuotta sitten

Julkaistu:

Robin hurmasi rullalautailusta kertovalla laululla jo 1970-luvulla.

13-vuotiaan Robinin Frontside Ollie on ollut viime kuukausina yksi Suomen soitetuimmista kappaleista.

Rullalautailusta kertova laulu iski kultasuoneen, ja Robin nousi välittömästi suomalaisten teinisuosikiksi. Debyyttialbumi Koodi myi päivässä triplaplatinaa.

Frontside Ollie ei kuitenkaan monien yllätykseksi ole ensimmäinen suomalaisen Robin-nimisen laulajan skeittausaiheinen kappale.

Jyväskylän Ylioppilaslehti kertoo vuonna 1979 julkaistusta Rullalauta ABC -kappaleesta, jonka levytti Robin, oikealta nimeltään Esa Simonen.

Jyväskylän Ylioppilaslehden mukaan Simonen oli Rullalauta ABC -kappaletta julkaistessaan 34-vuotias liikunnanopettaja, joka tuli laulajana tunnetuksi jo 1960-luvulla kappaleella Vuonna 2525.

Rullalauta ABC -singlelevyn kannessa 1970-luvun Robin poseeraa rullalaudan, koulurepun ja nallen kanssa. 2010-luvun Robin poseeraa puolestaan Frontside Ollie -sinkun kannessa coolisti eriväriset tennarit jalassaan.

Kuuntele Robinien Rullalauta ABC ja Frontside Ollie -kappaleet, ja kerro alla olevassa kommenttikentässä, kumpi skeittausaiheinen kappale on mielestäsi parempi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    2. 2

      Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

    3. 3

      Miehen epäillään ampuneen iäkkään vaimonsa Ruissalossa – poliisi: ”Kyseessä oli luvaton käsiase”

    4. 4

      Hausjärvellä meneillään suuri etsintäoperaatio – varkaiksi epäillyt pakenivat metsään

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. 6

      Sähkökaapeli putosi tielle, raitiovaunu jäi jumiin keskelle risteystä – Helsingin keskustan liikenne ruuhkautuu

    7. 7

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    8. 8

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    9. 9

      Miten päin laitat vessapaperirullan telineeseen? Asiantuntija ratkaisee kodin ikuisuuskiistan

    10. 10

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    4. 4

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    5. 5

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    6. 6

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    9. 9

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    10. 10

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    2. 2

      Entinen Salkkarit-näyttelijä paljastaa, miten menetti neitsyytensä – koki painetta asiasta: ”Kävelin suorituksen jälkeen vessaan ja itkin”

    3. 3

      Miehen epäillään ampuneen iäkkään vaimonsa Ruissalossa – poliisi: ”Kyseessä oli luvaton käsiase”

    4. 4

      Hausjärvellä meneillään suuri etsintäoperaatio – varkaiksi epäillyt pakenivat metsään

    5. 5

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    6. Näytä lisää