Soini, Veini

Musiikki

Kanye West järjesti jättiyllätyksen kaikkien aikojen viimeiselle American Idol -kaudelle: osallistui itse karsintoihin – näin hänelle kävi

Julkaistu:

American Idol
Räppäri-tuottaja asteli vaimonsa Kim Kardashianin kanssa kesken kaiken laulukilpailun karsintoihin.
Yhdysvaltojen American Idol -laulukilpailu on edennyt viidennelletoista kaudelleen. Jo aiemmin on tiedotettu, että tämä kausi jää maailmanlaajuisen kisan jenkkiversion viimeiseksi.

Ohjelman katsojaluvut ovat pudonneet tasaisesti huippuvuosista jo monen tuotantokauden ajan. Viimeisen kauden ensimmäinen jakso esitetään Yhdysvalloissa tänään 6. tammikuuta.

Viimeisen kauden tuomarit ovat Jennifer Lopez, Keith Urban sekä Harry Connick, Jr, ja ohjelman juontaa jälleen Ryan Seacrest.

Yllätyskilpailija hyppäsi mukaan

Jo ennen American Idolin alkua on julkisuuteen noussut yksi kauden kilpailijoista – joka sattuu olemaan hieman tavallista koelauluosallistujaa tunnetumpi.

Räppäri-tuottaja Kanye West nimittäin teki yllätysvierailun San Franciscossa lokakuussa järjestettyyn koelaulutilaisuuteen. Hän asteli tuomariston eteen kuin kuka tahansa muu osallistuja, ja esitti oman kappaleensa Gold Digger.

– Nimeni on Kanye, ja olen kotosoin länsi-Chicagosta, West esittelee itsensä tuomareille Rolling Stone -lehden mukaan.

– Olen alun perin tuottaja. Halusin aina räpätä ja kukaan ei todella uskonut minuun, joten halusin kokeilla, hän selittää ennen esitystään.

Katso jutun yläpuolella olevalta videolta, miltä Kanye Westin koelaulu näyttää ja kuulostaa, ja mitä tuomarit siitä sanovat.

Koelaulun jälkeen tuomarit eivät edes keskustele keskenään siitä, pitäisikö West päästää jatkoon, vaan hänelle ojennetaan suoraan kultainen lippu, jolla pääsee Hollywood-viikolle.

Tiedossa ei ole, tuleeko Kanye West todella jatkamaan kilpailun seuraavaan vaiheeseen yhdessä muiden laulajakokelaiden kanssa.

Kim Kardashian kannusti

Idols-ohjelmassa nähdään välillä myös kilpailijoiden perhettä ja ystäviä jännittämässä läheisensä puolesta.

Kanye West oli päättänyt ottaa mukaan henkiseksi tuekseen toisen tavallista kannustajaa tunnetumman henkilön – vaimonsa Kim Kardashian Westin.

Hänet nähdään jaksossa jännittämässä juontaja Ryan Seacrestin rinnalla.

– En oikeastaan jännitä, sillä todella uskon häneen. En antanut hänelle mitään ohjeita laulamiseen, räppäämiseen. Minä vain todella uskon häneen, tuolloin parin toista lasta Saint Westiä odottanut Kardashian sanoo.

Juontaja Seacrest on kommentoinut julkkisparin saapumista koelauluihin E! News -sivustolle.

– Kun olimme San Franciscossa, sanottiin vain, että meillä on kilpailija, joka tulee vain hyppäämään mukaan jonoon. Ja sitten paikalle kävelivät Kim ja Kanye – Kim raskaana ja Kanye innoissaan ja valmiina astelemaan sinne. Hän käveli sinne ja lauloi lyriikan J.Losta yhdestä omasta laulustaan, Seacrest päivittelee tapahtunutta.

Ota kantaa

Pitäisikö Kanyen voittaa koko kilpailu?

Ehdottomasti 21% Ei todellakaan 79%
Ääniä yhteensä 10732

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    8. 8

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    9. 9

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    10. 10

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää