Vappu

Moottoripyöräily

Valikko

”Maailman vaarallisin kilpailu” vaati jälleen kaksi kuolonuhria

moottoripyöräily
Kaksi ajajaa menehtyi Mansaaren TT-kilpailun avauspäivänä.
Lauantai oli raskas päivä Mansaaren TT-kilpailussa. 27-vuotias Dwight Beare ja 50-vuotias Paul Shoesmith kuolivat eri onnettomuuksissa kilpailun avauspäivänä lauantaina. Asiasta kertoi BBC.

Australialasta kotoisin oleva, mutta Mansaarella asuva Beare kolaroi Rhencullenissa lauantaina noin klo 16.10 Suomen aikaa. Sivuvaunussa ollut Benjamin Binns kiidätettiin helikopterilla sairaalaan. Hänen tilansa on vakaa.

Englantilainen Shoesmith kuoli kolaroituaan Sulbyn suoralla harjoituksissa. Shoesmith ajoi Mansaarilla ensimmäisen kerran 2005. Hänen paras sijoituksensa oli 15:s vuonna 2011.

Legendaarinen Mansaaren TT-kilpailu ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1904 autokilpailuna. Moottoripyörät tulivat mukaan kolme vuotta myöhemmin. Kuolonuhreja tulee lähes vuosittain. Viime vuonna kolme ajajaa menehtyi Mansaaren eri kilpailuissa. Ranskalainen Franck Petricola menehtyi Mansaaren TT-kilpailussa, David Taylor sekä Dennis Hoffer kuolivat saarella ajetussa Manx Grand Prix-kilpailussa myöhemmin samana vuonna.

Kisat ovat vaatineet kaikkiaan yli 250 kuolonuhria vuosien varrella. Mansaaren TT-ajot tunnetaankin maailman vaarallisimpana kilpailuna.

Artikkelia on korjattu klo 13.15. Vuonna 2015 Mansaarella kuoli kolme kilpailijaa, mutta toisin kuin artikkelissa kerrottiin, kaikki kolme eivät menehtyneet Mansaaren TT-ajoissa. TT-ajoissa kuoli yksi kuljettaja, syksyn Manx GP vaati kaksi kuolonuhria.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    2. 2

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    5. 5

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    6. 6

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    7. 7

      Kiristyvätkö Bottaksen ja Lewis Hamiltonin välit suomalaisen voiton myötä? F1-legendalta koominen vastaus

    8. 8

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      Pohjois-Korean vankileirin ex-vartija Daily Mailille: Näin vankeja kohdellaan – teloituksia, kidutusta ja raiskauksia

    10. 10

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    4. 4

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    7. 7

      Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

    8. 8

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    2. 2

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    3. 3

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    4. 4

      Haaveiletko vappulounaasta suosikkiravintolassa – ”Emme ole vuosiin pystyneet ottamaan uusia varauksia”

    5. 5

      IS sai haltuunsa dramaattisen asiakirjan – kaikki yleisurheilun Euroopan ennätykset menevät uusiksi!

    6. Näytä lisää