Leena, Matleena

Moottoripyöräily

Valikko

Mika Kallio menetti voiton viime metreillä: "Harmittaahan tämä"

Julkaistu:

MOTO GP
Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio yritti kaikkensa MM-sarjan Saksan gp:ssä sunnuntaina. Hän johti kauden yhdeksättä MM-kisaa suuren osan ajasta, mutta viimeisen kierroksen viimeistä edellisessä mutkassa sveitsiläinen Dominique Aegerter painui ohi ja voittoon.
- Harmittihan tämä, hävitä näin. Olisi ollut mukava voittaa täällä, Kallio sanoi tv-haastattelussa.

Sachsenring on Kallion lempiratoja. Nyt suomalaisen oli tyytyminen toiseen sijaan. MM-sarjassa hän otti muutaman pisteen kiinni Esteve Rabatia, joka oli neljäs. Rabatilla on 170 ja Kalliolla 151 pistettä.

Kallio yritti pitää Aegerterin takanaan. Hän jätti jarrutukset mahdollisimman myöhään. Silti Aegerter onnistui ohituksessa. Maalissa miehet erotti 0,091 sekuntia.

Aegerter kiihdytti kisaan paalupaikalta, mutta Kallio johti kisaa suuren osan ajasta. Voitto oli Aegerterille ensimmäinen MM-sarjassa. Kallio nousi palkintopallille viidennen kerran tällä kaudella. Voittoja hänellä on kaksi (Jerez ja LeMans). Toinen hän oli aiemmin myös Qatarissa. Hollannin gp:ssä Kallio oli kolmas.

Moto3-luokassa juhli Ajo-tallin australialainen Jack Miller ennen eteläafrikkalaista Brad Binderiä. Miller johtaa myös MM-sarjaa ennen espanjalaista Alex Marquezia.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    2. 2

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    5. 5

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    6. 6

      Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

    7. 7

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    8. 8

      Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

    9. 9

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    10. 10

      Saksan keihäshirmu jäi lähes 10 metriä kauden parhaastaan – Pitkämäki ei yllättynyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    4. 4

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    5. 5

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    6. 6

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    7. 7

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    8. 8

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    9. 9

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    10. 10

      Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    9. 9

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    2. 2

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

    5. 5

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    6. Näytä lisää