Heidi

Moottoripyöräily

Valikko

Mika Kallio kärsii MotoGP-sarjan säästökuurista

Julkaistu:

Ratamoottoripyörien MotoGP-mestaruustaisto käytäneen jälleen Valentino Rossin ja Casey Stonerin kesken.

Yamaha-kuljettaja Rossi hakee jo yhdeksättä mestaruutta, ja Ducatilla ajava Stoner yrittää uusia MM-tittelinsä vuodelta 2007.

- Testien perusteella ja muutenkin näyttää siltä, että kärjessä porhaltavat Stoner ja Rossi. Eri pyörämerkkien voimasuhteista tiedämme enemmän 3-4 ajetun kisan jälkeen, arvioi Mika Kallio.

Helmikuussa 30 vuotta täyttänyt Rossi on voittanut kuusi MotoGP-mestaruutta ja kaksi MM-titteliä pikkuluokissa. Stoner, 23, hallitsi MotoGP:tä kaudella 2007 ja otti tuolloin uransa ensimmäisen mestaruutensa.

Rossi palasi mestariksi viime vuonna muutaman vaisumman kauden jälkeen. Mestaruuden lisäksi hän ajaa takaa Giacomo Agostinin nimissä olevaa kaikkien aikojen GP-voittojen ennätystä (122). Rossilla on voittoja yhteensä 97.

Testirajoitukset kismittävät Kalliota

Kallio olisi halunnut testata enemmän, mutta MotoGP:n säästökuurin takia se ei ollut mahdollista.

- En missään nimessä päässyt ajamaan tarpeeksi. Tulokaskuljettajana annan vähäisen testaamisen takia tasoitusta muille. Onneksi luottamus pyörään on nytkin melko hyvä.

Alkavalla kaudella MotoGP-luokassa on vain yksi rengasvalmistaja, ja renkaiden määrä on rajoitettu kisaviikonloppua kohden.

- Uuden rengassäännön myötä tilanne on aika mielenkiintoinen. Kisataktiikat muotoutuvat kauden edetessä, kun saamme lisää kokemusta renkaista, Rossi sanoi.

Hondan testivauhti vaisua

Testeissä parasta vauhtia on pitänyt Stoner, jonka ajotyyliin Ducati tuntuu sopivan täydellisesti. Huoliakin on, sillä australialaista on piinannut rannevamma, jonka haitat kilvanajoon saadaan tietää kunnolla vasta kisoissa.

Hondan vauhti testeissä on ollut vaisua. Lisäksi merkin ykkösmies Daniel Pedrosa on kärsinyt loukkaantumisista.

- Suzuki-talli on sen sijaan nousussa ja voi saavuttaa hyviä tuloksia, Kallio tuumi.

Ducatin satelliittitallissa tulokaskautensa aloittava suomalainen toivoo myös oman tallinsa parantavan viime kaudesta. Testeissä Kallion kyyti onkin ollut lupaavaa, vaikka ero Stoneriin on ollut huomattava.

Ducati-miehenä Kalliolla on käytössä Stonerin pyörän tiedonkeruulaitteen tallentamat tiedot.

- Siitä pystyy vähän katsomaan, että minkälaisissa kohdissa häviän aikaa. Kyllä siitä hyötyä on.

Stoner ja Kallio olivat tallitovereita KTM:n 125-tallissa kaudella 2004. He eivät ole silti vaihtaneet sanaakaan Kallion noustua MotoGP-luokkaan.

- Emme tietenkään ole riidoissa. Se nyt vain menee niin, ettei varikolla ole hirveästi aikaa kerrata kuulumisia. Ehkä juttelemme sitten kauden vanhetessa, Kallio kertoi.

  • Road racing
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  5. 5

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  6. 6

    Trumpille iso imagovoitto – Applen alihankkija rakentaa 10 miljardin dollarin tehtaan Yhdysvaltoihin

  7. 7

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  8. 8

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  9. 9

    Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

  10. 10

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  2. 2

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  3. 3

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  4. 4

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  5. 5

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  6. 6

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  7. 7

    Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

  8. 8

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  9. 9

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  10. 10

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  5. 5

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  6. Näytä lisää