Mervi

Moottoripyöräily

Kallio teki komean nousun - suomalaistalliin mestaruus

Julkaistu:

Mika Kallio ei antanut periksi, vaikka ajautui ulos radalta ratamoottoripyörien Malesian gp:n Moto2-luokan kisan alussa.
Hän työnsi ajokkinsa takaisin radalle ja ehti kiriä seitsemänneksi ennen kuin sateen tuoma punainen lippu keskeytti kilpailun kaksi kierrosta ennen maalia.

Voittoon Sepangin radalla ajoi San Marinon Alex de Angelis.

- Olosuhteet muuttuivat koko ajan, voittaja kuvasi liukkaan radan haasteita.

Kallio lähti liikkeelle 15. lähtöruudusta, kun Marc VDS Racing -tiimikaveri Scott Redding oli eturivissä. Kisa alkoi kostealla radalla, mutta sade kasteli sen sittemmin litimäräksi. Redding liukasteli maaliin 12. sijalla, kun monen kisa päättyi ajovirheeseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Muutimme keulan geometriaa ja vaihdoimme toisen etuhaarukan. Niiden muutosten ansiosta pystyin ajamaan täysipainoisesti, Kallio kertoi.

- Kiri oli tietenkin vahva ja pistepussi kasvoi, mutta hieman on pettynyt olo. Ilman alun sählinkiä olisi sadekelin vauhtini puolesta ollut mahdollisuudet parempaankin tulokseen.

Kisan pettynein pilotti oli luokan MM-sarjaa johtava Marc Marquez. Espanjalaisen mestaruus jäi varmistumatta, kun keula lipesi alta ja hän kaatui. Kisa jatkaminen ei onnistunut, sillä ajokki ei enää suostunut
käynnistymään.

Kun MM-sarjan toisena oleva Pol Espargaro jäi 11. sijalle, Marquez
jatkaa 48 pisteen MM-johdossa. Ajamatta on kaksi kilpailua. Kallio on sarjassa kuudentena.
 
Ajon tallille mestaruus

Aki Ajon talli juhli voittoa ja maailmanmestaruutta Moto3-luokassa. Ajon KTM-tallin saksalaiskuljettaja Sandro Cortese varmisti kilpailun voitolla luokan mestaruuden.

Voittotaistelu ratkesi vasta radan viimeisessä mutkassa, jossa Cortese piti pintansa kolmen kuljettajan taistelussa. Toiseksi ajoi kotiyleisön suosikki, paalulta matkaan ampaissut malesialainen Zulfahmi Khairuddin. Hän hävisi kilpailun voiton 0,02 sekunnilla. Myös hän kilpailee Ajon tallissa.

- Voitto ja mestaruus samassa kisassa oli unelmien täyttymys, Cortese hehkutti.

Sisukkaan ja onnistuneen kisan ajoi myös Niklas Ajo. Hän kaatui lauantain harjoituksissa ja sai hiusmurtuman vasemman jalan jalkapöytään. Se ei estänyt Ajoa nousemasta 16. lähtöruudusta Malesian gp:ssä yhdeksänneksi.

- Kovalle rasituksella joutunut vasen jalka alkoi olla jo todella kipeä kisan puolivälin paikkeilla. Viimeiset kymmenen kierrosta olivat siinäkin mielessä älyttömän haastavia, Ajo kertasi.

Kuljettajat olivat sikäli onnekkaita, että hetki kilpailun päättymisen jälkeen raju sadekuuro kasteli Sepangin radan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. 6

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    7. 7

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    8. 8

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    9. 9

      Ulosmarssi katkaisee monta bussilinjaa torstaina – katso tästä tuleeko reitillesi muutoksia

    10. 10

      HSL:n yllättänyt lakko sotkee aamun bussiliikennettä – HSL ei ole pystynyt korvaamaan Nobina-vuoroja: ”Tieto tuli puskista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    3. 3

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    4. 4

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    5. 5

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    6. 6

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Entinen Ensitreffit alttarilla -vaimo kauhistui uuden Ensitreffit-parin meiningistä: ”Huolestuttaa kyllä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. Näytä lisää