Mervi

Moottoripyöräily

Kallio nousi komeasti pisteille San Marinossa

Julkaistu:

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion pisteputki venyi kolmen kisan mittaiseksi, kun hän kaasutteli San Marinon gp:ssä Italian Misanossa 15. tilalle.
Pyöränsä ajettavuutta tuskaillut Mika Kallio petrasi sijoitustaan aika-ajoista merkittävästi, sillä suomalaisen lähtöruutu sunnuntain kilpailuun oli 26. Tätä ennen Kallio oli ajanut Tshekin gp:ssä 13:nneksi ja Yhdysvalloissa sijalle 9.

Sunnuntaina Kallio oli osallisena ensimmäisen mutkan kolarissa. Sisäpuolelta Kallion kylkeen tullut osuma suisti hänet radalta, mutta onnekseen hän sai pidettyä pyörän pystyssä ja selvisi muutaman sekunnin menetyksellä.

- Tämä oli kolmas kisa peräkkäin, jolloin lähtöruutuni oli liian kaukana. Taas sain tehdä tukun ohituksia, joilla nousin viimeisellä kierroksella pisteille, Kallio summasi.

Hän on MM-sarjassa sijalla 22 kerättyään 13 kilpailun aikana 19 pistettä. Sarjaa on jäljellä viisi kisaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kärkitaistelun selvitti edukseen Kallion tavoin Suter-pyörällä ajava Espanjan Marc Marquez. Kakkosruudusta kisaradalle ampaissut Marquez ohitti paalupaikalta lähteneen Saksan Stefan Bradlin alkukierroksilla.

Kauden kuudenteen voittoonsa kaasutellut Marquez jätti lopulta toiseksi ajanutta Bradlia runsaat 0,6 sekuntia. Bradlin johto MM-sarjan kärjessä Marqueziin on 23 pistettä.
 
Lorenzo MotoGP:n voittovuorossa

MotoGP:n maailmanmestaruutta viime vuodelta puolustava Jorge Lorenzo kaasutteli Yamahallaan voiton kuninkuusluokassa. Hän päihitti toiseksi sijoittuneen maanmiehensä Dani Pedrosan runsaalla seitsemällä sekunnilla.

Sunnuntaina kolmanneksi sijoittunut Australian Casey Stoner johtaa MotoGP:n kokonaiskilpailussa toisena olevaa Lorenzoa 35 pisteellä. Stoner oli voittanut kolme edellistä gp:tä peräkkäin.

Espanjalaisajajien voittoisan päivän Misanossa täydensi 125-kuutioisissa Nicolas Terol. Aprilia-kuljettaja sai voiton kuin lahjaksi, kun kisaa viimeiseen kaarteeseen johtanut Kallion tallikaveri Johann Zarco hyytyi viimeisillä sadoilla metreillä.

Terol kasvatti kokonaiskilpailussa johtonsa Ranskan Zarcoon 31 pisteeseen.

MM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Espanjassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    6. 6

      Bussiyhtiö Nobinan työnseisaus alkoi, useita linja-autovuoroja peruttu – tieto seisauksesta tuli HSL:lle yllätyksenä

    7. 7

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    8. 8

      Hollywood-tähti syyttää videolla Venäjää sodanjulistuksesta Yhdysvalloille – Kreml: ”Tunteikas ja itseään ylentävä”

    9. 9

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    10. 10

      Niinistö kiisti YK-puheensa olleen ”niitti” Trumpille – ”Emme me niin nopeita kyllä ole”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    5. 5

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    6. 6

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    7. 7

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    8. 8

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    2. 2

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    3. 3

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    4. 4

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    5. 5

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    6. Näytä lisää