Mervi

Moottoripyöräily

Huhut huuhaata - taantuma ei sotke Mika Kallion tallin tilannetta

Julkaistu:

Taloustaantuma on ravistellut myös ensi kauteen valmistautuvaa ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaa. Mika Kallio ei ole kuitenkaan kovin huolissaan MotoGP-tallinsa tilanteesta.

Ducatin satelliittitallin nokkamiehet ovat ilmoittaneet Kalliolle, että talli kilpailee ensi kaudella alkuperäisten suunnitelmiensa mukaisesti.

- Minulle on vakuutettu, ettei mitään muutoksia ole luvassa, Kallio sanoi maanantaina.

Huhujen mukaan Kallion edustamalla Pramac-tallilla ei olisi varaa ajattaa ensi kaudella kuin yhtä kuljettajaa. Tässä tapauksessa Kallion italialainen tallitoveri Niccolo Canepa joutuisi etsimään uutta työnantajaa.

- Olemme selvittäneet asiaa sekä tallilta että Ducatin tehtaalta. Molemmista paikoista kumottiin Canepaa koskevat huhut perättöminä, Kallio kertoi.

Kallion edustama talli menetti pääsponsorinsa viime kauden päätteeksi. Sen odotetaan julkistavan uusia sponsorisopimuksia ennen kauden alkua. Kallio korostaa, ettei hän itse ole velvoitettu tuomaan tallille sponsorirahaa.

- Minä olen siinä onnellisessa asemassa, että minulle maksetaan ajamisesta palkkaa ja minun palkkani maksaa talli. Minun ei tarvitse tuoda talliin rahaa tai etsiä sinne sponsoreita.

Liian vähän pyöriä?

Kawasakin tehdastalli ilmoitti hiljattain vetäytyvänsä kokonaan MM-sarjasta. MotoGP-luokan lähtöviivalle asettuu ensi kaudella vain 17 kuljettajaa, jos järjestäjät eivät löydä Kawasakille korvaajaa.

- Eihän se oikein näytä miltään, jos kisoissa on noin vähän pyöriä. Siinä mielessä tilanne on huolestuttava. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, joihin kuljettajat eivät voi oikein vaikuttaa.

Kallio uskoo MM-sarjaa pyörittävän Dorna-yhtiön ottavan entistä isomman roolin tallien tukemisessa, jos ongelmia ilmenee lisää.

- Tilanne menee sarjan kannalta lähes kestämättömäksi, jos vetäytymisiä tulee lisää, MotoGP-tulokas Kallio perusteli.

MM-sarja alkaa huhtikuussa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jokeri-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  2. 2

    94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

  3. 3

    Poliisilla tehtävä helsinkiläisravintolassa – mieheltä löytyi 2 600 lounasseteliä

  4. 4

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  5. 5

    Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

  6. 6

    Nooralotta Nezirin uusi valmentaja hämmästyi, kun testitulokset paljastuivat: ”Oli vaikeampi tilanne kuin oletin”

  7. 7

    Venäjän media: pommikoneet tekivät harjoituslennon Itämerellä – Suomen ja kolmen muun maan hävittäjät lensivät perään

  8. 8

    Perheenäidin hengen vaatinut tulipalo jätti jälkeensä lohduttoman näyn – ”Ajattelin, ettei perhe ollut talossa”

  9. 9

    Pirkko-ilves ei suostunut lopetettavaksi – vältti ensimmäisen kuolinpiikin, toisella kerralla tuli lähtö

  10. 10

    Saako lentokoneen laskeuduttua taputtaa? Asiantuntijat kertovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

  2. 2

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  5. 5

    Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

  6. 6

    Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

  7. 7

    IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

  8. 8

    HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

  9. 9

    Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

  10. 10

    Ulosmarssi uhkaa sotkea pääkaupunkiseudun bussiliikenteen – kuljettajat väittävät: Luottamusmieheen käytiin käsiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jokeri-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

  2. 2

    94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

  3. 3

    Poliisilla tehtävä helsinkiläisravintolassa – mieheltä löytyi 2 600 lounasseteliä

  4. 4

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  5. 5

    Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

  6. Näytä lisää