Jarkko, Jere, Jarno

Moottoripyöräily

Valikko

Valentino Rossi haluaa takaisin mestariksi

Julkaistu:

Valentino Rossi odottaa innoissaan ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan kauden alkua. Sarja alkaa ensi lauantaina, ja Rossi on vakuuttunut, että amerikkalaisen Honda-kuskin Nicky Haydenin aikakausi mestarina jää lyhyeksi.

Karismaattinen italialainen pulppuaa optimismia, kun takana on kaikkien aikojen nopeimmat testikierrokset Yamahalla. Viime kausi päättyi siihen, että Hayden vei maailmanmestaruuden täpärästi Rossin nenän edestä.

- Viime kausi oli vaikea, oikein vaikea. Niinpä se antaa minulle ja koko tallille lisää motivaatiota pian alkavalle kaudelle. Olemme tehneet töitä hyvin keskittyneesti, Valentino Rossi kertoo.

- Hävisin mestaruuden viidellä pisteellä. Meillä oli vähän epäonnea, mutta me teimme myös virheitä. Nyt olen keskittynyt huolella saamaan taas mestaruuden.

- Paineet ovat entiset, mutta motivaatio on aiempaa parempi, Rossi kuvaa lähtöasetelmia kauteen.

MotoGP-pyörien moottoritilavuutta on pudotettu 990 kuutiosta 800:aan, mutta kaikki testit osoittavat, että pyörät ovat entistä nopeampia.Jerezin testeissä Rossi alitti viime kauden paaluajan.

- Testasin monia aika-ajorenkaita ja ajaminen tuntui aina vaan paremmalta. Viimeisessä testissä aikani oli fantastinen ja Yamaha suorastaan lensi, nauravainen italialaiskuski kertoo.Hän kehui, että pyörä on muuttunut entistä helpommaksi käsitellä.

- Olemme ehdottomasti hyvässä kunnossa, sanoo kaikkiaan 84 osakilpailua eri luokissa voittanut Rossi.

Rossi pitää pahimpana kilpakumppaninaan pikkuista espanjalaista Dani Pedrosaa, Haydenin 21-vuotiasta tallitoveria.

- Me kaksi olemme olleet testien nopeimmat. Luulenpa, että me käymme hyvää taistelua läpi koko kauden, Rossi sanoo.

MotoGP:n ensimmäinen MM-osakilpailu ajetaan lauantaina Qatarissa.

IS-Reuters

Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  3. 3

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  4. 4

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  5. 5

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  6. 6

    Tunnistaisitko Eminemiä uudesta kuvasta? Edusti täysin erinäköisenä kuin aiemmin – fanit haltioituivat

  7. 7

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  8. 8

    Toppilan puukottaja löi kaveriaan 40 kertaa puukolla – marssi pari päivää myöhemmin poliisiasemalle

  9. 9

    HS: Näin paistat täydellisen pihvin – kemisti: ”pinnat kiinni” -tapa on tuulesta temmattu

  10. 10

    Tv-katsojat raivostuivat silmittömästi: brittiäiti säästää rahaa 13-vuotiaan tyttären kauneusleikkauksiin – tahtoo tytön näyttävän itseltään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  2. 2

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  3. 3

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  4. 4

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  5. 5

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  6. 6

    Poikkeustilanne AirAsian lennolla sai matkustajat puhkeamaan itkuun – kone alkoi täristä yläilmoissa kuin kuivausrumpu

  7. 7

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  8. 8

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  9. 9

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  10. 10

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  2. 2

    Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

  3. 3

    Vuoden Yhdysvalloissa kateissa ollut teini löytyi 31-vuotiaan sieppaajansa luota

  4. 4

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  5. 5

    Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

  6. Näytä lisää