Ritva

Moottoripyöräily

Valikko

Mika Kallio nopein Jerezin aika-ajossa

Julkaistu:

Mika Kallio piti parasta vauhtia ratamoottoripyörien 250-kuutioisten Espanjan gp:n ensimmäisessä aika-ajossa Jerezin radalla. Toiseksi nopein oli Espanjan Alex Debon, kolmas oli Espanjan Julian Simon ja neljäs Japanin Hiroshi Aoyama. Kärkinelikosta Debon ajaa Apriliaa, muut kisaavat KTM:llä.

- Puristin lopussa monta hyvää kierrosta, mutta se nopeimmaksi jäänyt kierros kulki aivan virheettömästi. Näillä säädöillä se oli maksimisuoritus, Kallio tuumi.

- Takajousituksen säädöt olivat niissä asetuksissa, jotka osoittautuivat nopeiksi talven testeissä. Etupään säätöjä muokattiin hieman sen perusteella, mitä kehitystä tapahtui kauden avauskisassa.

Toinen aika-ajo ajetaan lauantaina.

Kalliolta kauden alku on sujunut liukkaammin kuin vuosi sitten. Kauden avanneessa iltakilpailussa, Dohassa Kallio ajoi neljännestä lähtöruudusta kolmanneksi ja lupaavalta näyttää vauhti myös Jerezissä. Viime vuonna Kallio oli Jerezissä 11. lähtöruudussa ja kisa päättyi konerikkoon.

Dohassa kuluvan kauden avauskisan voittanut Italian Matti Pasini ei perjantaina löytänyt Apriliaansa kunnon vauhtia. Hän jäi aika-ajossa yhdeksänneksi ja 1,2 sekunnin päähän Kalliosta.

Kahtena edellisvuonna 250-kuutioisten MM-kisan Jerezin radalla voittanut espanjalainen Jorge Lornezo kiidätti Yamahansa perjantaina kärkiaikaan MotoGP-luokan harjoituksissa. Luokan aika-ajot ajetaan vasta lauantaina.

Di Meglio seitsemäs

125-kuutioisten ensimmäisessä aika-ajossa Jerezissä suomalaisen Ajo Motorsportin Derbi-kuljettajat Mike Di Meglio ja Dominique Aegerter ajoivat sijat seitsemän ja 16. Di Meglio jäi pohja-ajasta 0,590 ja Aegerter 0,970 sekuntia.

- Ei mitään dramaattista eikä hätää. Tämä päivä kulki meiltä pitkälti säätöjen ja oikeiden renkaiden hakemisessa, tallipäällikkö Aki Ajo totesi. Luokan nopeimman ajan teki espanjalainen Apriliaa kuskaava Nicolas Terol.

Ratamoottoripyörien kauden 2/18 MM-osakilpailu, Espanja gp:

Ensimmäiset aika-ajot:250 ksm:1) Mika Kallio Suomi KTM 1.43, 1112) Alex Debon Espanja, Aprilia 1.43,3213) Julian Simon Espanja, KTM 1.43,8304) Hiroshi Aoyama Japani, KTM 1.43,8775) Thomas Lüthi Sveitsi, Aprilia 1.44,0026) Alvaro Bautista Espanja, Aprilia 1.44,0407) Lukas Pesek Tshekki, Aprilia 1.44,2288) Hector Barbera Espanja, Aprilia 1.44,2709) Mattia Pasini Italia, Aprilia 1.44,35510) Yuki Takahashi Japani, Honda 1.44,385

  • Road racing
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  4. 4

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  5. 5

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  6. 6

    Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

  7. 7

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  8. 8

    14-vuotias tyttö putosi kallionkielekkeeltä ja loukkaantui vakavasti

  9. 9

    Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

  10. 10

    He ovat Manchesterin terrori-iskun uhrit: 22 ihmistä kuoli, 8-vuotias Saffie oli heistä nuorin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  4. 4

    Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

  5. 5

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  6. 6

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  7. 7

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  8. 8

    Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

  9. 9

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  10. 10

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  9. 9

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hollywoodin tähtipari eroaa 17 vuoden avioliiton jälkeen

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Kuvat: Dingo on palannut – legendaarinen yhtye nousi keikkalavalle ensimmäistä kertaa 15 vuoteen!

  4. 4

    Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

  5. 5

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

  6. Näytä lisää