Kuisma

Moottoripyöräily

Mika Kallio kärjen vauhdissa Qatarin testeissä

Julkaistu:

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion valmistautuminen kohti sunnuntaina kisattavaa MM-kauden avauskilpailua sujui Qatarin testijakson lopulla jo paremmissa merkeissä. Kallio toipui nopeasti ensimmäisen testipäivän rajusta ulosajosta ja kellotti hyvät ajat kahtena viimeisenä testipäivänä.

Myöhään maanantaina Suomen aikaa päättyneen testijakson viimeisenä yönä KTM-kuljettaja ajoi kuudenneksi nopeimman ajan jääden 0,432 sekuntia kärjestä. Sunnuntaina hän oli viidenneksi nopein.

- Vaikka paikat olivat vielä vähän kipeät, eipä se itse ajamiseen mitään vaikuttanut. Olisihan testijakson anti voinut olla parempikin ilman jarruvian aiheuttamaa kaatumista. Menetin siinä rytäkässä paljon testiaikaa, Kallio myönsi.

Qatarin viimeistelytestit olivat 250-kuutioisissa Aprilia-kuskien juhlaa, kun neljä kärkisijaa kirjattiin italialaistehtaan kuljettajille.

- Erot kärkikuskien välillä olivat pienet, kun päätöspäivänä seitsemän nopeinta mahtui alle puolen sekunnin sisään. Meidän pyörämme tuntuivat toimivan edellisissä Espanjan testeissä loistavasti, mutta täällä Qatarissa Aprilia-talli löysi kilpailukykyiset säädöt meitä nopeammin, Kallio mietti.

- Jousituksen säätöjä täytyy vielä hakea kohdalleen. Menimme tosin koko ajan parempaan suuntaan, mutta etupään tuntuma ei ollut vielä huipputasolla. Sitä täytyy ehdottomasti saada parannettua ennen kisaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

  2. 2

    760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

  3. 3

    Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

  4. 4

    Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

  5. 5

    Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

  6. 6

    Nobel-palkittu Bengt Holmström näkee tummia pilviä Suomen yllä – listasi Ruotsin vahvuudet Suomeen verrattuna

  7. 7

    Sammuminen Sotsin olympialaisissa nousi taas esiin – kansanedustaja piikitteli Arhinmäkeä budjettikeskustelussa

  8. 8

    Kaapista tulo romutti naiskeihäänheittäjän välit omaan perheeseen – paljasti veljen pahoinpidelleen toistuvasti

  9. 9

    Nuorta helsinkiläismiestä epäillään 15 lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä – nuorin uhreista 11-vuotias

  10. 10

    Holmströmiltä kritiikkiä nykypolitiikan käytännölle: Ei kukaan halua nähdä makkarankaan valmistusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  2. 2

    Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

  3. 3

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  4. 4

    Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

  5. 5

    Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

  6. 6

    Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

  7. 7

    MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

  8. 8

    Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

  9. 9

    Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

  10. 10

    Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  2. 2

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  3. 3

    Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

  4. 4

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  5. 5

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  6. 6

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  7. 7

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

  2. 2

    760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

  3. 3

    Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

  4. 4

    Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

  5. 5

    Länsimetron koeajoissa löytyi vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan

  6. Näytä lisää