Reija

Moottoripyöräily

Mika Kalliolla voitto mielessä Jerezissä

Julkaistu:

Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio valmistautuu sunnuntaina ajettavaan Jerezin 250-kuutioisten MM-osakilpailuun voitto mielessä. Lisäpontta Kallion voittohaaveille antavat mainiosti sujuneet talvitestit espanjalaisradalla.

- Voitosta lähden ilman muuta ajamaan, kun se ykkössija minulta vielä tältä radalta puuttuu, KTM-kuljettaja Kallio sanoi.

- Olo on luottavainen, sillä meidän tallin uusi pyörä on näyttänyt kilpailukykynsä täällä testeissä. Täytyy kuitenkin muistaa, että testit ovat vain testejä. Kisatilanne on eri juttu, Kallio jatkoi.

Jerezin 4,4 kilometrin mittaisella radalla huippunopeuden merkitys ei ole aivan niin suuri kuin kauden avauskisassa Qatarissa. Ajotaidon lisäksi toimivien säätöjen löytäminen Jerezin mutkayhdistelmiin on tärkeää.

- Lähden perjantaina liikkeelle niillä säädöillä, jotka osoittautuivat kilpailukykyisiksi testijaksolla.

Perjantain aika-ajoon Jereziin on luvattu aurinkoista säätä. Myös sunnuntain kisapäivän pitäisi olla aurinkoinen. Lauantain aika-ajoon on sen sijaan povattu pilvisempää.

- Säätila lienee perjantaina melko samankaltainen kuin testeissä, joten uskon vauhdin riittävän kärkeen, Kallio tuumi.

125-kuutioisissa kilpailevan Ajo Motorsport -tallin tavoitteet ovat Jerezissä korkealla. Tallin ranskalaiskuljettaja Mike Di Meglio oli kauden avauskisassa Qatarissa neljäs.

- Ajoimme Jerezissä hyvin jo talvitesteissä. Tavoitteemme on jatkaa siitä, mihin Qatarissa jäimme. Di Megliolla on mahdollisuus taistella jopa voitosta, totesi tallipäällikkö Aki Ajo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  4. 4

    Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

  5. 5

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

  6. 6

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  7. 7

    Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

  8. 8

    Viranomainen varoittaa Apple-huijauksesta – tällaiseen on haksahtanut jo tuhansia suomalaisia

  9. 9

    Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

  10. 10

    Saksalainen sukellusvene löytyi Pohjanmerestä – kätkee sisäänsä synkän historian

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  3. 3

    Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

  4. 4

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  5. 5

    Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

  6. 6

    Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

  7. 7

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  8. 8

    Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

  9. 9

    Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

  10. 10

    HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

  7. 7

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  8. 8

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  9. 9

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  10. 10

    Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Venäläismedia: Hurja tilanne tallentui videolle – armeijan helikopteri ampui kohti siviilejä Venäjän Zapad-harjoituksessa

  2. 2

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  3. 3

    Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

  4. 4

    Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

  5. 5

    VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

  6. Näytä lisää