Lyydia, Lyyli

Moottoripyöräily

Valikko

Ajossa: Muutoksen tuulet

Julkaistu: , Päivitetty:

Kuljettajamarkkinoiden ruletti pyörähti todenteolla käyntiin vajaat kaksi viikkoa sitten. Tsekin Brnossa sunnuntaina julkistettiin siirtomarkkinoiden suurin uutinen, kun lajin keulakuvan ja supertähden Valentino Rossin siirtyminen Ducatille vahvistettiin.

Niin Rossin nykyinen työnantaja kuin tähti itsekin käyttivät lausunnoissaan harvinaisenkin kohteliasta ja positiivista sävyä, joten Rossin työmoraalissa ja asenteessa myös kulissien takana täytyy olla jotakin todella poikkeuksellista.

MotoGP-sarjan muutoksen tuulet saivat uutta pontta myös perjantaisesta taustaorganisaatioiden Dornan ja IRTA välisestä kokouksesta, jossa vahvistettiin jo odotettu muutos pienimmän luokan teknisiin sääntöihin.Nelitahtien tulo myös pienimpään luokkaan nakutettiin näin kiveen. Mielipiteitä asiasta on varmasti puolesta ja vastaan, mutta suunta on ollut selvä jo pitkään, joten potkiminen tutkainta vastaan ei auta mitään.

Itse en näe muutosta 125-kuutioisten luokassa välttämättömänä. Sarjassa olisi muutamia muita kiireisemmän huomion kohteita, mutta toki muutos nelitahtitekniikkaan on ollut odotettavissa. Muutokseen on omat syynsä, osatekijänä ovat varmasti ulkoiset paineet moottoriurheilua kohtaan.

Se tuleeko uudesta luokasta todellakin edullisempaa kuin 125-kuutioisten pyörittäminen jää nähtäväksi. Asian tuntevat piirit uskovat, että kustannustaso säilyy kaikesta huolimatta vähintäänkin nykyisellä tasolla. Toisaalta uusien moottoreiden ja runkojen suunnitteleminen tuo jopa lisäkustannuksia, varsinkin lyhyemmällä tähtäimellä, joten talleille tilanne tuo uusia asioita tasapainotettavaksi.

Uudet säännöt tuovat mukanaan myös uusia mahdollisuuksia - muutokset tulisikin ensireaktion jälkeen aina pyrkiä näkemään mahdollisuutena tehdä jotakin uutta, erilaista, mielenkiintoista ja jännittävää. Omat suunnitelmamme uuden luokan suhteen on meilläkin - näppäimistöä on kulutettua ja paperia käytetty jo jonkin verran, tosin ennen kuin mitään varmempaa suunnitelmaa voidaan lyödä lukkoon, on toki nähtävä millaisiksi uuden Moto3 -luokan säännöt lopulta asettuvat.

Varmaa on kuitenkin se, että odotamme uutta luokkaa koskevia uutisia ja tietoja vähintään yhtä innokkaasti kuin MotoGP-fanit odottavat kuljettajasiirtomarkkinoiden uutisia.

Muutoksen tuulet puhaltavat.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  2. 2

    Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

  3. 3

    Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  5. 5

    23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

  6. 6

    Britannian kuninkaallinen hovi kommentoi viimein Manchesterin iskua

  7. 7

    Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

  8. 8

    Auto jyräsi omakotitalon läpi jopa 140km/h Joensuussa – asukkaat selvisivät kuin ihmeen kaupalla

  9. 9

    Multialla miehen murhanneelle elinkautinen – puhui aikeistaan vuosia

  10. 10

    Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  3. 3

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  4. 4

    Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

  5. 5

    Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

  6. 6

    Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

  7. 7

    Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

  8. 8

    Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

  9. 9

    Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

  10. 10

    Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  2. 2

    Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

  3. 3

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  4. 4

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  5. 5

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  6. 6

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  7. 7

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  8. 8

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  9. 9

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  10. 10

    Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  2. 2

    Työttömyydestä kärsineen Toni Niemisen yllätys – löysi yhtäkkiä kolme työprojektia: ”Nyt vaan rauta kuumaksi”

  3. 3

    Telian neuvottelut kariutumassa: Useat tv-kanavat vaarassa pimentyä

  4. 4

    IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

  5. 5

    23-vuotias pidätetty Manchesterin iskuun liittyen

  6. Näytä lisää