Heidi

MM-kiekko

Uutuuskirja: Pikkuleijonien kultavalmentaja raivostui MM-sankari Kasperi Kapaselle – ”Asioista sopiminen meni ihan päin helvettiä”

Julkaistu:

Jääkiekko
Pikkuleijonien finaaliratkaisija toipui synttäribileistä mökillä, kun muu joukkue harjoitteli MM-leirillä.
Kolmannen polven kiekkotähdestä Kasperi Kapasesta tuli tasavallan kuumimpia nimiä, kun hän upotti Venäjän verkkoon 4–3-jatkoaikamaalin nuorten MM-finaalissa tammikuussa. Ottelun katsoi tv:stä peräti hieman vajaa kaksi miljoonaa suomalaista, ja MM-kotikisoista tuli yksi kaikkien aikojen suomalaisista urheiluelämyksistä.

Kultaisiin hetkiin voit palata yllä olevalta videolta.

Vajaa puoli vuotta aiemmin näytti kuitenkin siltä, ettei Kapasella olisi mitään asiaa koko joukkueeseen, kertoo tuore, Harri Pirisen kirjoittama kirja Nuorten jääkiekon maailmanmestarit 2016 (Minerva).

Päävalmentaja Jukka Jalonen raivostui totaalisesti, kun Kapanen ei ilmestynyt heinäkuun lopussa 2015 Vierumäelle tärkeälle maajoukkueleirille, jonka jälkeen joukkue matkusti USA:han pelaamaan harjoitusturnauksen.

– Jos kerran kesän päätapahtuma ei kiinnosta eikä vaivaudu edes ilmoittamaan poissaolostaan, ei tarvitse tulla kisoihinkaan, Jalonen kirjan mukaan sanoi lähipiirilleen samalla, kun ”savu nousi korvista”.

Kapanen nukkui kaikesta tästä tietämättömänä Suonenjoella kaveriensa mökillä, jossa oli järjestetty edellisiltana synttäribileet. Nuorukaisen päivä oli pilalla, kun hänen Petra-äitinsä soitti aamulla ja kertoi esikoiselleen, että tätä kaipaillaan yli 200 kilometrin päässä Vierumäellä joukkuekuvaukseen.

– Mitäs v....ua nyt tehdään? Kapanen muistaa kirjassa pohtineensa.

Kapanen kertoo, että kyse oli tietokatkosta. Kesällä Pittsburghistä Torontoon kaupattu pelaaja oli jo heinäkuussa kertaalleen lentänyt Suomesta Kanadaan harjoitusleirille. Nyt hän katsoi, että olisi hyödyllisempää harjoitella täysitehoisesti Suomessa kaksi viikkoa kuin osallistua maajoukkueleirille ja lentää taas edestakaisin Atlantin yli muutaman pelin takia.

Maple Leafsin AHL-seuran Toronto Marliesin toimitusjohtaja oli Kapasen käsityksen mukaan luvannut ”puhua asiasta Suomen jääkiekkoliitolle”, mutta puhumatta oli jäänyt. Kapasen poisjäänti tyrmistytti Vierumäellä koko maajoukkuejohdon.

– Asioista sopiminen meni ihan päin helvettiä. Otan itse täyden vastuun siitä, Kapanen tilittää kirjassa.

Tilanne oli vakava, sillä edellisvuoden nuorten MM-kisat olivat menneet Kapaselta ja Suomelta erittäin heikosti ja osa Jalosen johtoryhmästä katsoi, ettei ”hankalaksi tapaukseksi” leimattua taituria pitäisi ottaa sotkemaan kotikisaryhmän atmosfääriä.

Jalonen päätti kuitenkin antaa Kapaselle vielä tilaisuuden ja matkusti marraskuussa Torontoon tapaamaan tätä. Tapaaminen päättyi kädenpuristukseen ja sopimukseen, että Kapanen liittyy Suomen leirivahvuuteen 14. joulukuuta. Kolme viikkoa myöhemmin hän iski MM-turnauksen viimeisen täysosuman.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    2. 2

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    3. 3

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    4. 4

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    5. 5

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    6. 6

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapuu Olavinlinnan laituriin

    7. 7

      Mike Tyson väitti McGregorin kuolevan kehään kohuottelussa – näin vapaaottelutähti kuittasi legendalle

    8. 8

      Lennot kestävät nykyään pidempään kuin samoilla reiteillä vuosikymmeniä sitten – tästä se johtuu

    9. 9

      Rakastunut Marja Hintikka hehkuttaa juontajamiestään – onnellinen pari juhlii sokerihääpäiväänsä Hangossa: ”Kohti ääretöntä ja sen yli”

    10. 10

      Ihminen jäi junan alle Pukinmäessä – Junaliikenne myöhästelee Helsingin kaupunkiradalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin saapuu Olavinlinnan laituriin

    8. 8

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    9. 9

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    10. 10

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    2. 2

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    3. 3

      Anna-Kristiina Mikkonen emännöi Putinia: ”Nyt on perhosia vatsassa”

    4. 4

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    5. 5

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    6. Näytä lisää