Hanna, Johanna, Jenni

MM-kiekko

Valikko

Tampere juhli hopeaa: Kansa polskutteli suihkukaivolla

Julkaistu:

Kiekkokulta karkasi, mutta Tampere juhli perinteiseen tyyliin. Pelin päätyttyä kansa vaelsi polskimaan Keskustorin suihkukaivolle.
Ilta oli viileä, mutta eräskin kolmen nuorenmiehen porukka uiskenteli pitkään pelkissä uikkareissa. Viileämmissäkin oloissa on suihkukaivolla joskus juhlittu.

– Kun Suomi voitti 20-vuotiaiden MM-kultaa, oli pakkasta 20 astetta. Mutta ei silloin ollut kyllä vettäkään missä uiskennella, tuumivat nuorukaiset.

Usein toistettu fraasi on, että hopea ei ole häpeä.

– Ei todellakaan. Pitää olla ylpeä. Ja hienoa, että Venäjä oli huonompi kuin me, tuumivat Miisa Meskanen ja Jasmin Kiskonen.

Lohtua tytöille toi se, että Suomen joukkueessa on erinäisiä nuorukaisia, joilla on runsaasti pelivuosia edessään.

– Ensi vuonna uudelleen, tytöt sanovat.

Finaalin päätteeksi ei soinut Maamme-laulu, mutta Keskustorin suihkukaivolla se kajautettiin.

Ja suihkukaivon veistoskin jäi ehjäksi. Vuoden 2011 mestaruutta juhlittaessa se hajosi. Ylimpänä veistoksen huipulla keikkui silloin näyttelijä Eppu Salminen.

– Minä en patsasta hajottanut, Eppu Salminen sanoo.

– Kaikki yhdistävät patsaan rikkoutumisen minuun, koska minä olin lehtikuvissa. Veistos jäi täysin ehjäksi siinä vaiheessa, kun minä lähdin pois paikalta.

Eppu Salminen uiskenteli Tampereen Keskustorin suihkukaivossa, kun juhlittiin vuoden 1995 ja 2011 jääkiekon MM-kultaa.

Tänä vuonna Eppu ei ollut paikalla, mutta eipä tullut kultaakaan.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  2. 2

    Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  5. 5

    Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

  6. 6

    Ville nukkui viime yön ulkona aurinko­tuolissa – hotelli Kosilla kärsi vaurioita järistyksessä: ”Halkeamat ovat koko seinän korkuisia”

  7. 7

    Perheetön iskelmälegenda Annikki Tähti siunattiin haudan lepoon muusikkoystävien ympäröimänä

  8. 8

    Putin ei jää Suomeen yöksi, mutta rajan takana odottavat luksushuvilat – IS esittelee Putinin datsat

  9. 9

    Maanjäristys ravisteli Kosin lomasaarta – ainakin kaksi kuollut, useita loukkaantunut

  10. 10

    Linkin Parkin Chester Bennington laulaa hittiään nuorelle fanille – tämä video sattuu nyt sydämeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  2. 2

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  3. 3

    Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

  4. 4

    Varusmies tuupertui maahan Cooperin testin jälkeen Vekaranjärvellä – IL: Todettiin myöhemmin aivokuolleeksi

  5. 5

    Instagram sensuroi Emilian, 25, rohkean bikinikuvan – kahden lapsen äiti pöyristyi: ”Kun muodokkaampi nainen laittaa kuvan, se poistetaan”

  6. 6

    Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

  7. 7

    Urheilutoimittaja yritti syytteen mukaan tilata naisystävänsä yliajon – maksoi vangille 6 500 euroa etumaksuna

  8. 8

    Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

  9. 9

    Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

  10. 10

    Anna: Tangokuningatar koki uskottomuutta ja julmuutta ex-kumppanien kanssa – ”Mies onnistui syyllistämään minua”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  10. 10

    Räikkösellä musertava keskustelu tallin kanssa – ”En tiedä, mitä sanoa...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

  2. 2

    Yleisurheilun MM-joukkue jäämässä hälyttävän pieneksi – yksi selitys naisurheilijoiden ravinto-ongelmat

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

  5. 5

    Upea herttuatar Catherine sädehti prinssi Williamin rinnalla – eivät saaneet silmiään irti toisistaan

  6. Näytä lisää