Mauri

MM-kiekko

Neljä Leijonien pelaajaa hakee erityistä revanssia Kanadasta – kalavelat juontuvat 9 vuoden takaa

Julkaistu:

MM-finaali Suomi-Kanada klo. 20.45
Neljä tämän vuoden leijonapelaajaa oli häviämässä Kanadalle vuoden 2007 MM-finaalissa.
Suomi ja Kanada kohtaavat tänään Moskovassa pelattavassa jääkiekon MM-finaalissa, joka alkaa kello 20.45.

Maat ovat kohdanneet MM-kisoissa 48 kertaa. Saldo on Suomen kannalta surullista luettavaa. Kanada on voittanut otteluista peräti 36, Suomi kymmenen ja kahdesti on pelattu tasan.

Maat ovat kohdanneet A-maaotteluissa yhteensä 118 kertaa. Suomi pelasi ensimmäisen A-maaottelun Kanadaa vastaan Helsingissä 1949, jolloin tuloksena oli 4–5-tappio.

Ensimmäisen kohtaamisen jälkeen tulokset olivat pitkään surkeita Suomen kannalta. Leijonien ensimmäinen voitto Kanadasta tuli Tampereella 1967.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensimmäinen voitto arvokisoissa tuli vuoden 1968 Grenoblen talviolympialaisissa. Suomi kukisti Kanadan 5–2. Kanada voitti turnauksessa olympiapronssia, Suomi oli viides.

Kaksi kirpaisevaa tappiota samana vuonna

Vuonna 1994 Suomi kohtasi Kanadan kaksissa arvokisoissa. Ensimmäinen kerta oli Lillehammerin olympialaisten välierässä. Suomi johti Kanadaa 2–0 Saku Koivun ja Esa Keskisen maaleilla, kun puolet pelistä oli pelattu.

Toisen erän loppu ja kolmas erä koituivat kuitenkin Leijonien kohtaloksi. Kanada voitti Suomen 5–3 ja eteni finaaliin. Kanadalle kärsitty tappio jäi Suomen ainoaksi koko turnauksessa. Pronssipelissä kaatui Venäjä näytöstyyliin 4–0.

Suomi sai revanssimahdollisuutensa keväällä Italian MM-turnauksessa, jossa Kanada tuli vastaan finaalissa. Keskinen vei Leijonat 1–0-johtoon kolmannessa erässä, kunnes Kanada tuli tasoihin kyseenalaisella maalilla.

Rod Brind’Amour kaatoi keskialueella Jari Kurrin ja eteni vapaasti maalia kohti. Luc Robitaillen syöttö löysi Brind’Amourin, ja hän ampui kiekon ohi Jarmo Myllyksen. Kurri katsoi maalin jälkeen turhaan tuomariston suuntaan anellen jäähyä tilanteesta.

Finaalin ratkesi vasta rangaistuslaukauksilla, ja Robitaille viimeisteli Kanadalle ratkaisevan osuman. Suomen epäonnen sankari oli Mika Nieminen, joka ei onnistunut kummassakaan rankkariyrityksessään.

Suomi joutui odottamaan ensimmäistä MM-kultaansa vielä vuoden. Se tuli Ruotsin MM-kisoissa 1995, kun isäntämaa kaatui Globenissa pelatussa finaalissa 4–1.

Leijonat venyi maailmancupissa

Leijonat järjesti todellisen jymypaukun, kun joukkue eteni maailmancupi loppuotteluun 2004.

Finaalissa Suomi taipui Kanadalle 2–3. Ottelu muistetaan Tuomo Ruudun huikaisevasta yksilösuorituksesta, joka johti 2–2-tasoitukseen. Ruutu puikkelehti kanadalaispelaajien ohitse ja laukoi kiekon tulisesti ohi Martin Brodeurin.

Revanssin paikka jälleen kerran

Suomi ja Kanada pelasivat MM-finaalissa edellisen kerran vastakkain 2007. Silloin loppuottelu pelattiin niin ikään Moskovassa, ja Kanada juhli maailmanmestaruutta maalein 4–2.

Suomi nousi finaalissa 0–3-tappioasemasta jo maalin päähän, mutta Rick Nash lopetti Leijonien kirin toisella maalillaan reilu minuutti ennen päätössummeria. Pekka Saravo ei saanut Nashia kuriin, ja kanadalainen harhautti kiekon ohi Kari Lehtosen.

Vuoden 2007 hopeajoukkueesta Mika Pyörälä, Lasse Kukkonen, Mikko Koivu ja Antti Pihlström pelaavat myös tämän illan finaalissa Kanadaa vastaan. Heillä ja koko leijonajoukkueella on mahdollisuus tänään maksaa vuoden 2007 finaalin kalavelat korkojen kera.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

    5. 5

      Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

    6. 6

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    7. 7

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    8. 8

      Selvitys: Suomessa syntyneitä tyttöjä on viety ympärileikattavaksi ulkomaille

    9. 9

      Suojelupoliisi raskaiden ajoneuvojen kuvaamiseen liittyvästä uutisoinnista: Tiedossa ei rekkoihin liittyvää uhkaa

    10. 10

      Suomesta ulkomaille ympäri­leikattavaksi viety tyttö kokemuksestaan: ”Se oli ylimääräinen, kivulias toimenpide”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    3. 3

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    6. 6

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    7. 7

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    8. 8

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    9. 9

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    10. 10

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaishieroja nujersi vihatun NHL-pelaajan kuristamalla – oma joukkue taputti: ”Koulukiusaaja oli lyöty mattoon”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Näyttelijä Pilou Asbæk on kiusallisen tietoinen nimensä lausunnasta Suomessa – lentoemäntä tosin teki pahimman mokan

    5. 5

      Näin paljon maksaa polkupyörän pakollinen rekisteröinti ja liikennevakuutus

    6. Näytä lisää