Signe, Varma

MM-kiekko

Tekeekö Leijonat historiaa? Suomi oli vastaavassa tilanteessa viimeksi 1992

Julkaistu:

Jääkiekon MM-kisat
Maailmanmestaruus vaatisi Suomelta historiallisia tekoja.
Jos Leijonat haluaa voittaa maailmanmestaruuden, sen pitää tehdä jotain, mihin se ei ole pystynyt koskaan aikaisemmin: sen pitää voittaa MM-kisoissa kaikki ottelunsa.

Koko MM-turnauksen mittainen voittoputki ei ole täysin ennennäkemätöntä. Kaksi edellistä mestaria ovat pystyneet siihen, Kanada keväällä 2015 ja Venäjä vuotta aikaisemmin. Venäjä voitti kaikki MM-kisojen ottelunsa myös 2012.

Suomelle kerta olisi kuitenkin ensimmäinen. Kun Leijonat voitti ensimmäisen MM-kultansa 1995, se hävisi alkulohko-ottelunsa avausottelun Tshekille 0–3 ja pelasi USA:n kanssa 4–4-tasapelin. 2011 tulevat kultaleijonat kompastuivat alkulohkossaan kerran – ja jälleen tshekkeihin. Tällä kertaa loppulukemat kirjattiin 1–2.

Lähimmäksi koko turnauksen kestävää voittoputkea Suomi pääsi keväällä 1992. Silloin Suomi voitti kaikki alkulohkonsa ottelut yhteismaalierolla 32–8, kaatoi Kanadan 4–3 ja Tshekkoslovakian rankkareilla välierässä. Finaalissa Ruotsi oli kuitenkin parempi maalein 2–5.

1992 oli myös edellinen kerta, kun Suomella oli pudotuspelien alkaessa tilillään pelkkiä voittoja. Olisiko nyt koko kisojen kestävän voittoputken aika?

Helppo Leijonien kultaurakasta ei tule, sillä jos tänään kaatuu Tanska, seuraavat vastustajat ovat todennäköisesti Venäjä ja Kanada.

Klo 15.26: Korjattu grafiikassa ollut virhe, Kanada–Ruotsi- ja Suomi–Tanska-ottelut olivat väärillä paikoilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    4. 4

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    5. 5

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    6. 6

      Kausityöntekijän murhan käsittely alkaa Rovaniemellä – safariopasta epäillään avovaimonsa puukottamisesta

    7. 7

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    8. 8

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    9. 9

      Miestä puukotettiin Helsingin Kontulassa – tekijä pakeni paikalta

    10. 10

      Brittitoimittaja muisteli: Tallin bussi kävi usein tyhjäkäynnillä hotellin edessä – Kimi Räikköstä yritettiin saada hereille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    4. 4

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    5. 5

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    6. 6

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    7. 7

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    10. 10

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    2. 2

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    3. 3

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    4. 4

      Puukkoiskun pääepäilty opiskeli turkulaisessa peruskoulussa

    5. 5

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    6. Näytä lisää