Aija, Aava

MM-kiekko

Valikko

Leijonien vakooja lähetetään Pietariin

Jääkiekon MM-kisat
Suomi vei alkusarjan ainoana joukkueena puhtaalla pelillä.
Leijonat kukisti Kanadan maalein 4–0 ja selvitti ainoana joukkueena lohkovaiheen ilman pistemenetyksiä.

Leijonien esitys Kanadaa vastaan oli jämäkkä.

– Vähän hermoiltiin ehkä ensimmäinen kymmenen minuuttia, hermoilimme itsemme ulos pelistä. Kympin jälkeen pelasimme hyvin. Tällainen peli vaatii enemmän, yksilöiltä ja viisikoilta ja kaikki tekivät työnsä hyvin, päävalmentaja Kari Jalonen ylisti Ilta-Sanomille.

* Artikkelin pääkuvana olevalla videolla Ilta-Sanomien Videotuomarit Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm käyvät läpi Kanada–Suomi-ottelun antia.

Suomella on ollut jokaisessa ottelussa vaikeuksia ensimmäisessä erässä. Yleensä leijonalauma on parantanut peliään vasta toisessa erässä, mutta tällä kertaa joukkue kokosi itsensä jo kesken ensimmäisen erän.

– Meidän valmentajien tehtävä on kannustaa ja tukea tuollaisissa tilanteissa. Paineessa pitää olla parhaimmillaan ja tänään olimme sitä, Jalonen myhäili.

Suomen teinikolmikko Patrik Laine, Mikko Rantanen ja Sebastian Aho saivat erikseen suitsutusta päävalmentajalta.

– Täytyy sanoa näistä kolmesta teinistä. He pelasivat kuitenkin ensimmäistä kertaa tällä tasolla ja selvisivät minun mielestäni aivan loistavasti kaikesta siitä henkisestä paineesta ja koiruuksista heitä kohtaan, Jalonen kehui.

– He pelasivat todella kypsästi ja keskittyivät pelaamiseen. He osoittivat pystyvänsä pelaamaan tällä tasolla.

Suomi kohtaa seuraavaksi Tanskan, joka asettuu vastaan torstaina puolivälierässä kello 16.15. Suomi saa vastustajasta analyysin vakoojaltaan.

– Meillä on ollut Kai Rautio Moskovassa. Hänet lähetetään sieltä nyt tänne, jotta saamme raportit. Meillä on videonauhat, joihin emme ole ehtineet keskittyä vielä ollenkaan, Jalonen kertoi.

Päävalmentaja huokui tyytyväisyyttä puhtaalla pelillä voitetun alkusarjan jälkeen.

– Meidän pitää olla erittäin nöyriä voiton edessä. Tiedämme, että olemme pelanneet hyvin. Nuoret teinit saivat ensimmäisen kokemuksen tällaisista peleistä. Menemme päivä kerrallaan. Teema on ollut, että haluamme olla joka päivä parempia.

Kanada-Suomi 0–4 (0–0, 0–3, 0–1)

26.10 Tommi Kivistö 0–1 (Mikko Rantanen)
36.03 Leo Komarov 0–2 (Mikael Granlund)
38.50 Mika Pyörälä 0–3 (Sebastian Aho)
42.32 Jarno Koskiranta 0–4 (Mika Pyörälä)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    3. 3

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    4. 4

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Tässä on uusi taksilaki: meni pilkulleen kuin Bernerin esityksessä – näin se näkyy kuluttajille

    7. 7

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    8. 8

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    9. 9

      Puoluetoveri paljasti totuuden Trumpin uhkavaatimuksesta – jakoi 1980-luvun hittikirjaa todisteena

    10. 10

      Näin estät lihomista tutkitusti: ”Tämänkaltainen syöminen auttaa painonhallinnassa sen, minkä ruokavalio pystyy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Tv-vaikuttaja paljastaa: Näin Spede Pasasen terveys petti Speden Spelien kulisseissa – ”Saiko se sydänkohtauksen, kuvausryhmäläiset pohtivat”

    3. 3

      Nuoren miehen pizza herätti naapurin Rovaniemellä

    4. 4

      Hamilton paalulle – Bottas löi Räikkösen

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. Näytä lisää