Manu, Manne, Immo

MM-kiekko

Valikko

Voitto tuli, mutta tämä ei Leijonille riitä – ”Aivan liian köykäistä pelaamista”

Jääkiekon MM-kisat
Suomi jatkaa puhtaalla pelillä MM-kisoissa. USA kaatui 3-2, mutta Suomen kilpeen tuli ensimmäinen lommo.
Tätä mieltä ovat IS:n Videotuomarit Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm.

USA oli pelillisenä haasteena tietenkin ihan toista luokkaa kuin Saksa tai Valko-Venäjä. Vahvaa vauhtipeliä ja aggressiivista karvausta harrastanut USA tuli paljastaneeksi samalla Suomen pelin keskeisen kehitysalueen: puolustuspelaamisen.

– Viisikkotasollahan Suomi taisteli hienosti ja kykeni raapimaan voiton. Mutta yksilötasolla liian monella puolustajalla oli vaikeuksia omassa päädyssä. Aivan liian köykäistä pelaamista, sanoo Rantanen.

Lopputulos oli erinomainen eli voitto, mutta seuraavaksi alkaa turnausprosessissa se kehitysvaihe, joka kaikissa MM-kisoissa nähdään.

– Tämä juuri on MM-turnauksen logiikkaa tyypillisimmillään: pari pikkumaata, sitten testi, siitä saadaan dataa heikkouksista, ja sitten sitä prosessoidaan taas pienempää maata vastaan. Ihan aikataulussa ovat, sanoo Nyholm.

Positiivisista asioista kenties suurin on se, että jälleen kerran Suomi kykeni olemaan tehokas maalipaikoissa. Takavuosina näin ei todellakaan ollut, joten uusi aika on vahvasti koittamassa – monella eri tasolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    2. 2

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    6. 6

      Vesijärvi: Pilkkijät lähtivät kahville, palatessa järvessä polski pelastuslaitoksen sukeltaja

    7. 7

      Näin elää autotehtaan nostama Uusikaupunki – kerrostalon kaikki asunnot myytiin kolmessa päivässä

    8. 8

      Kommentti: Miksi vauhti ei riitä, Kimi Räikkönen?

    9. 9

      Tuhannet osoittaneet mieltä Venäjällä – Medvedeviä vaaditaan tilille korruptiosta

    10. 10

      Mikael Forssellin Metti-vaimo nauttii vesileikeistä erikoisen rusketuksen takaavissa bikineissä – ”Helle sai Miklun hempeilemään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    2. 2

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    3. 3

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    6. Näytä lisää