Alvar, Auno

MM-kiekko

Ensimmäinen jymypaukku! Kazakstanille sensaatiomainen voitto jääkiekon MM-kisoissa

Julkaistu:

MM-kisat 6.-22.5.
Kazakstan on voittanut ensimmäisen ottelunsa jääkiekon MM-kisoissa kymmeneen vuoteen.
Kazakstan kaatoi Moskovassa pelatussa alkulohkon ottelussa Sveitsin rangaistuslaukauskilpailun jälkeen maalein 3–2.

Sveitsi meni ottelussa 1–0-johtoon Samuel Walserin maalilla ajassa 14.56. Viisi minuuttia aiemmin Kazakstanin Nigel Dawes epäonnistui rangaistuslaukauksessa.

Toisen erän ainoan maalin teki Roman Savchenko, joka tasoitti peli 1–1:een alivoimalla. Kolmannen erän puolivälissä Kazakstan meni jopa johtoon Roman Starchenkon osumalla, mutta Denis Hollstein toi Sveitsin tasoihin vain reilu minuutti myöhemmin.

Varsinaisella peliajalla ja jatkoajalla ei nähty enempää maaleja, joten ratkaisu haettiin rangaistuslaukauskilpailusta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ratkaisevan rankkarin upotti Dawes.

Kazakstan on edellisen kerran voittanut MM-kisojen A-sarjassa vuonna 2006 – silloinkin Slovenian 5–0 vasta putoamissarjassa. Kazakstanin edellinen lohkovaiheen voitto on vuodelta 2005, jolloin se kaatoi Saksan 2–1.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Yonhap: Pohjois-Koreassa massiivinen USA:n vastainen mielenilmaus – ”Odotamme viimeisen ratkaisevan taistelun hetkeä”

    3. 3

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    4. 4

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    5. 5

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    6. 6

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    7. 7

      Valokuvaaja otti 80 000 kuvaa meri­matkalla Punaiselta­mereltä Hongkongiin – syntyi henkeä­salpaavavan kaunis video

    8. 8

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    9. 9

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    10. 10

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    8. 8

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    9. 9

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Yonhap: Pohjois-Koreassa massiivinen USA:n vastainen mielenilmaus – ”Odotamme viimeisen ratkaisevan taistelun hetkeä”

    3. 3

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    4. 4

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    5. 5

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    6. Näytä lisää