Sauli, Saul

MM-kiekko

Valikko

Mikko Koivu legendaarisesta neronleimauksestaan Venäjää vastaan: ”Se toi paljon itseluottamusta”

Leijonat
Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu oli tiistaina mukana Leijonien MM-joukkueen aamujäillä.
Arvokisoissa ensimmäistä kertaa neljään vuoteen pelaava Mikko Koivu on liittynyt Leijonien joukkueeseen. Hän ei ole kuitenkaan vielä mukana illan kenraaliharjoituksessa, kun Suomi kohtaa Yhdysvallat Hartwall-areenassa.

Koivu joutui jäämään Sotshin olympialaisista 2014 sivuun loukkaantumisen takia. Joinakin vuosina kevään pelit Leijonissa ovat puolestaan jääneet Koivulta väliin, kun NHL-seura Minnesota Wild on edennyt NHL:n pudotuspeleihin.

– Ehkä nyt ymmärtää paremmin, että tilaisuuksia pelata maajoukkueessa ei aina tule. MM-kisojen suhteen toivottavasti ei tulekaan, se on vähän kaksipiippuinen juttu. Menestyminen Pohjois-Amerikassa on se ykkösjuttu nykyään.

– Vuodet menevät nopeasti. Siksi ehkä haluaa myös tulla tänne kuitenkin pelaamaan, koska pelaaminen kehittää ja pysyy vireystila yllä, Koivu mietti.

MM-kiekkoa pelattiin Venäjällä viimeksi yhdeksän vuotta sitten, keväällä 2007. Antero Mertarannan sanat ”Koivu lyö Suomen finaaliin!” ja päätään pettyneenä vaihtoaitiossa pidellyt Aleksandr Ovetshkin ovat jääneet monien suomalaisten kiekkofanien mieliin.

Koivun jatkoaikamaali pudotti selvän ennakkosuosikin Venäjän pronssiotteluun. Ratkaisutilanteessa maalin edessä ollut Koivu nosti omalla mailallaan Venäjän maalivahdin mailan jäästä ja iski sitten kiekon maaliin.

– Se oli itselleni sellainen maali, joka toi aika paljon itseluottamusta tuleviin kisoihin. Tai ei pelkästään kisoihin, vaan myös tuleviin peleihin. Olin silloin eri tilanteessa henkilökohtaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    6. 6

      Bumtsibum-juontaja Kalle Lindroth paljasti iloisen perheuutisen: Vauva tulossa!

    7. 7

      IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: TPS hakee raivoisasti tasoitusta, JYP kuittasi nopeasti HPK:n tasoituksen

    8. 8

      Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

    9. 9

      Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

    10. 10

      Kreikan prinsessa Olympia, 20, nautiskelee luksuselämästä niukassa uima-asussa – poseeraa bikineissä äitinsä kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    3. 3

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    4. 4

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    5. 5

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    6. 6

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    7. 7

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    8. 8

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    9. 9

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    10. 10

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

    2. 2

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    3. 3

      Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

    4. 4

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    5. 5

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    6. Näytä lisää