Armas

MM-kiekko

Valikko

Jääkiekkoliitto varoitti suomalaistähtiä KHL:ssä käytetystä dopingaineesta

MM-kiekko
Jääkiekkoliitto reagoi heti, kun meldonium ilmaantui kiellettyjen aineiden listalle.
Suomen jääkiekkoliitto on seurannut tarkkaan Venäjällä paljastunutta meldonium-skandaalia.

Liitto reagoi välittömästi, kun meldonium ilmestyi vuodenvaihteessa kansainvälisen antidopingtoimiston Wadan kiellettyjen aineiden listalle.

– Lähetimme heti tuolloin Suomen ADT:n tiedotteen kaikille A-maajoukkuepelaajille ja erikseen vielä myöhemmin kyselyn suomalaisille KHL-pelaajille, A-maajoukkueen lääkäri Jammu Öunap kertoo Ilta-Sanomille.

Kaksi suomalaista KHL-pelaajaa kertoi omista meldonium-kokemuksistaan viikonloppuna Ilta-Sanomille. Toinen kertoi nähneensä joukkueensa pukukopissa meldoniumia ja toinen epäili nähneensä sitä eri joukkueen pukukopissa.

– Yksi pelaaja, jonka kanssa olen jutellut, sanoi, että heillä on ollut sitä pukukopissa tarjolla. Hänen mukaansa meldonium poistettiin nopeaan tahtiin sen jälkeen, kun se tuli kielletyksi, Öunap sanoo.

– Kukaan meidän pelaajistamme ei ole kertonut käyttäneensä. Ei edes ennen vuodenvaihdetta, jolloin sen käyttö olisi ollut sallittua. Nykyajan pelaajat ovat niin fiksuja, että eivät he pistä suuhunsa sellaista, josta eivät varmuudella tiedä ja jonka hyödyistä ei ole varmuutta.

Jääkiekkoliitolla ei ole suunnitelmia järjestää ennen MM-kisoja erillisiä testejä suomalaisille KHL-pelaajille, jotta saataisiin varmuus siitä, etteivät suomalaiset ole edes vahingossa käyttäneet vuodenvaihteessa kielletyksi tullutta ainetta.

– Käsittääkseni Suomessa ei edes ole laboratoriota, jossa meldoniumia voisi havaita. Muutenkin se häviää elimistöstä 2–4 päivässä eli aikajänne on lyhyt, Öunap toteaa.

Pitkään eri maajoukkueissa ja Jokereissa lääkärinä työskennellyt Öunap ihmettelee koko meldonium-kohua. Hän ei näe, mitä hyötyä alunperin sepelvaltimotautien ja sydäninfarktin hoitoon Latviassa kehitetystä lääkkeestä olisi urheilijoille.

– Sen hyöty on ihan minimalistinen. Ihan hölmö aine, ja käryäminen siitä on aivan idioottimaista. En usko, että KHL-seuroissakaan on ainetta käytetty sen jälkeen, kun se on tullut kiellettyjen aineiden listalle.

Uutisesta poistettu kuva kello 19.42. Artikkelissa oli aiemmin kuva Leijonien vaihtoaitiosta, jossa kuvatietojen mukaan olisi ollut Jammu Öunap. Kyseessä oli väärä henkilö.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. 6

      Salatuissa elämissä synkkä kohtaus: Äiti ja tytär hukuttautuivat mereen – fanit kauhistuivat suosikkihahmon kuolemasta

    7. 7

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    8. 8

      Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

    9. 9

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    10. 10

      Tuulenpuuskat aiheuttaneet satoja tehtäviä pelastuslaitokselle – sähköt poikki ainakin 30 000 taloudelta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    4. 4

      "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

    5. 5

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    6. 6

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    7. 7

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    8. 8

      Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

    9. 9

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    10. 10

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    9. 9

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

    2. 2

      Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

    3. 3

      Täällä asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat – listalla uusi kärkikunta

    4. 4

      Australian ”Jurassic Parkista” löytyi valtavia dinosaurusten jalanjälkiä

    5. 5

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    6. Näytä lisää