Irma, Irmeli

MM-kiekko

Valikko

Putin näytti taas jääkiekonpeluun mallia – ei mitään mainintaa MM-hopeasta

JÄÄKIEKKO
Kremlin virallisilla nettisivuilla on julkaistu kuvia Vladimir Putinin tuoreista jääkiekkoharjoituksista, mutta ainakaan vielä sivuilla ei näy Putinilta onnitteluja Venäjän nuorten maajoukkueelle MM-hopeasta.
Vladimir Putin viettää Venäjän pitkiä uudenvuodenvapaita Sotshissa, jossa hänen kerrotaan viihtyneen keskiviikkona yhden lempiharrastuksensa eli jääkiekon parissa.

Putin harjoitteli Galaktika-areenalla Krasnaja Poljanassa. Kremliä lähellä oleva Lifenews-uutissivusto julkaisi myös videon Putinin jääharjoituksista.

Videon perusteella meneillään oli maalintekoharjoitukset eikä Putinin tarvinnut huolehtia maalivahdin harhauttamisesta sen paremmin ilmaveivillä kuin vanhanaikaisellakaan, sillä maali oli tyhjä ja hän sai laukoa reppuun verkkaisesta syötöstä aivan maalin läheltä.

Ria-uutistoimiston mukaan Putin aloitti jääkiekkoharrastuksen vuonna 2011, kun hän antoi lupauksen Venäjän nuorten jääkiekkomaajoukkueelle siitä, että hän opettelisi itse myös pelaamaan. Putinin henkilökohtaisena valmentajana toimii entinen neuvostotähti ja kaksinkertainen olympiavoittaja Aleksei Kasatonov.

Kremlin nettisivuilta löytyy myös kuvakavalkadi Putinin keskiviikkoisista harjoituksista. Ainakaan toistaiseksi sivuilla ei kuitenkaan näy mitään Putinin sähkettä, missä hän onnittelisi Venäjän nuorten MM-kiekkojoukkuetta tiistaina saadusta hopeasta Suomea vastaan pelatussa finaalissa.

Muutama venäläinen tiedotusväline on kuitenkin muistanut mainita Putinin tuoreista harjoituksista kertoessaan, että Venäjän nuorten maajoukkue hävisi tiistaina Suomelle MM-finaalissa jatkoajalla numeroin 3–4.

Hieman ennen kiekkofinaalia Putin ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävivät tiistaina lyhyen puhelinkeskustelun, jossa he toivottivat toisilleen hyvää uutta vuotta ja kiittivät edellisen vuoden yhteistyöstä.

Suomen presidentinkanslian tiedotteen mukaan keskustelu käytiin Venäjän aloitteesta. Presidentit sivusivat keskustelussaan myös nuorten jääkiekon MM-finaalia. Niinistön kanslian tiedotteen mukaan omia joukkueitaan kannattavat presidentit totesivat puheluna aikana, että ”paras voittakoon”.

Kremlin nettisivuilla kerrotaan myös presidenttien tiistaisesta puhelusta. Lyhyessä venäläistiedotteessa jääkiekkoteemaa ei mainita lainkaan, mutta sen sijaan kerrotaan, että Putin ja Niinistö keskustelivat myös ”henkilökohtaisten kontaktien tulevasta aikataulusta”.

Marraskuussa Venäjän media kertoi jo, että Venäjän presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov oli ennakoinut Putinille ja Niinistölle pikaista tapaamista, joka toteutuisi ehkä vuodenvaihteen jälkeen. Helsingin Sanomien mukaan tasavallan presidentin kanslia on vahvistanut, että Niinistö on saanut kutsun vierailla Venäjällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

    5. 5

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    6. 6

      Trump: Tapaamisesta Kiinan presidentin kanssa tulee ”erittäin vaikea”

    7. 7

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    8. 8

      Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

    9. 9

      Alligaattori terrorisoi Miamissa – asukkaat ottivat oikeuden omiin käsiinsä ja sitoivat sen puuhun

    10. 10

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    8. 8

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    4. 4

      Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

    5. 5

      Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

    6. Näytä lisää