Iivari, Iivo

MM-kiekko

MM-kullan ratkaissut Kapanen Ylelle: ”Tuntuu hemmetin hyvältä!”

Julkaistu: , Päivitetty:

Nuorten MM-kiekko
Kasperi Kapanen oli ikionnellinen ratkaistuaan MM-kullan Pikkuleijonille.
Kapanen räjäytti Hartwall-areenan korviahuumaavaan huutoon jatkoajalla ajassa 61.33. Maailmanmestaruuden ratkaissut 4–3-voittomaali syntyi vanhanaikaisella.

– Tämä on ehdottomasti kovin juttu, tuntuu hemmetin hyvältä. Ansaittiin kulta, Kapanen sanoi Ylen haastattelussa.

Kapaselle turnauksen alku oli vaikea, mutta ratkaisupeleissä hän nousi isoon rooliin.

– Yritin tehdä vain kovasti töitä ja uskoa palkintoon. Tuli nyt sitten tämmöinen, Kapanen sanoi nauraen.

Laineen usko ei horjunut

Patrik Laine oli yksi Pikkuleijonien avainpelaajista MM-finaalissa. Hän laukoi 1–1-tasoituksen ja syötti Sebastian Ahon 2–2-maalin kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä.

Suomi näytti pääsevän juhlimaan maailmanmestaruutta, kun Mikko Rantanen iski 3–2-osuman ajassa 57.51. Andrei Svetlakov hiljensi kuitenkin Hartwall-areenan tasoittamalla 3–3:een vain kuusi sekuntia ennen täyttä aikaa.

Laine kertoi, ettei usko MM-kultaan kuitenkaan horjunut.

– Tiesin koko ajan, että meistä on tähän! Laine hehkutti Ylen haastattelussa.

– En ole koskaan ollut tällaisessa ryhmässä. Kasvoimme joukkueena koko ajan. Tästä jää ikuinen muistikuva, 17-vuotias Tapparan tähtihyökkääjä tunnelmoi.

Maailmanmestaruus on Suomelle historian neljäs. Aiemmat mestaruudet ovat vuosilta 1987, 1998 ja 2014.

Loppuottelu:

Venäjä–Suomi ja. 3–4 (1–0, 0–0, 2–3, 0–1)

1. erä: 4.50 Vladislav Kamenev (Ivan Provorov–Maksim Lazarev) 1–0 yv.
Jäähyt: 3.55 Kaapo Kähkönen S 2 min, 8.40 Niko Mikkola S 2 min, 15.01 Artur Lauta V 2 min.

2. erä: maaliton.
Jäähyt: 23.55 Jevgeni Svetshnikov V 2 min, 28.08 Damir Sharipzhanov V 2 min.

3. erä: 40.24 Patrik Laine (Sebastian Aho–Jesse Puljujärvi) 1–1, 41.41 Andrei Svetlakov 2–1, 50.07 Aho (Puljujärvi–Laine) 2–2, 57.51 Mikko Rantanen (Vili Saarijärvi–Antti Kalapudas) 2–3 yv, 59.54 Svetlakov (Provorov–Jegor Rykov) 3–3 im.
Jäähyt: 53.00 Provorov 2 min, 55.52 Dmitri Sergejev V 2 min, 57.51 Kamenev 10+20 min.

Jatkoerä: 61.33 Kasperi Kapanen (Aleksi Saarela) 3–4.

Jäähyt yhteensä: Venäjä 5x2 min ja Kamenev 10+20 min, Suomi 2x2 min.
Maalivahtien torjunnat: Aleksander Georgiev V 9+9+7+0=25 (poissa 58.37–59.54), Kaapo Kähkönen Suomi 12+2+8+0=22.
Erotuomarit: Brett Iverson Kanada ja Christopher Pitoscia USA.
Yleisöä: 13479.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. 6

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    7. 7

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    8. 8

      Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

    9. 9

      Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

    10. 10

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    4. 4

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    7. 7

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    8. 8

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    9. 9

      Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    3. 3

      Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

    4. 4

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    5. 5

      Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

    6. Näytä lisää