Iivari, Iivo

MM-kiekko

Ruotsalaiskyyneleet virtasivat – joukkue sai apua psykologilta ottelun jälkeen

Julkaistu:

Nuorten MM-kiekko
Ruotsin televisiossa koettiin tunteikkaita ja surullisia hetkiä maanantaina.
Kaikkein pysäyttävin oli sankarimaalivahti Linus Söderströmin haastattelu. Erinomaisesti läpi kisojen torjunut ruotsalaiskassari murtui kyyneliin ja tuskaili kokemuksen olleen hänen elämänsä hirvein. Aftonbladetin mukaan useat tv-katsojat olisivat toivoneet haastattelun keskeyttämistä, mutta TV 4:n toimittaja Mattias Tjernström puolustautui Twitterissä:

– Hän tuli puhumaan ja osoitti tunnetta. Kysyin kahdesti, että haluaako hän pitää tauon. Hän ei halunnut, Tjernström kirjoitti.

Joukkue käsitteli illalla tappiota yhdessä psykologin kanssa.

– Linus ja monet pelaajat hänen lisäkseen ottivat tämän todella rankasti. He ovat surullisia, mutta heidän täytyy myös antaa olla sellaisia, ruotsalaisen psykologinen valmentaja Ola Berggren sanoi ruotsalaislehdelle.

Aftonbladet kysyi Berggreniltä, pitääkö tämä avointa itkemistä haastatteluissa vaarallisena.

– Ehdottomasti en. Mielestäni on äärimmäisen tärkeää näyttää, että on pettynyt, jos ei voita. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja näyttävät sen eri tavalla, hän sanoi.

Ruotsi kohtaa tiistaina MM-pronssiottelussa Yhdysvallat.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  3. 3

    Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

  4. 4

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  5. 5

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  6. 6

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  7. 7

    Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

  8. 8

    Runneltu naisen ruumis löytyi Juutinraumasta – ”Liian aikaista sanoa, onko se Kim”

  9. 9

    Tosi-tv-tähti ja lentoemäntä Anne-Mari, 28, paljasti ruokottoman syyn pikkuisiin ruotsinlippubikineihinsä – ”Naamioitumisen mestari”

  10. 10

    Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  2. 2

    Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

  3. 3

    Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

  4. 4

    Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

  5. 5

    Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

  6. 6

    Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

  7. 7

    Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

  8. 8

    Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

  9. 9

    Olympiavoittaja puhui avoimesti Yhdysvaltoja ravistelleesta hyväksikäyttöskandaalista – ”Hirviö”

  10. 10

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

  2. 2

    Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

  3. 3

    Näin Suomeen tuleva ruotsalainen taksijätti kommentoi hinnoitteluaan

  4. 4

    Turun iskusta epäiltyä Mechkahia syytettiin pahoinpitelystä Saksassa – kaksi muuta miestä poliisin kirjoissa ryöstöstä ja varkaudesta

  5. 5

    Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

  6. Näytä lisää