Miia, Mira, Mirva

MM-kiekko

Valikko

Pikkuleijonien tähti Patrik Laine kertoo: Näin kehitin hurjan laukaukseni

NUORTEN MM-KISAT
Miten ihmeessä 17-vuotiaalla pojalla voi olla niin järisyttävä pyssy, että vastustajat pelkäävät jo sitä?
Pikkuleijonien Patrik Laineen huikea laukaisutaito on noussut yhdeksi nuorten MM-kisojen suurimmista puheenaiheista – odotetusti. Alkukaudesta hyökkääjän pommi oli jo niin kuuma aihe SM-liigassa, että sen saattoi ennustaa leviävän kansainväliseen keskusteluun Helsingin MM-turnauksen aikana.

Tapparassa SM-liigaa pelaavan Laine ampuu lujaa, nopeasti ja tarkasti – niin ranteella kuin lämärilläkin. Teinisensaatio pystyy virittämään pyssynsä yhtä lailla paikaltaan kuin suorasta luistelusta. Eikä tamperelainen sudi lumia kiekon päältä myöskään silloin, kun laukoo suoraan syötöstä.

Laineella on koko SM-liigan paras laukaus, ja häntä on jo verrattu muun muassa sarjan entisiin kultaranteisiin Kai Nurmiseen ja Mal Davisiin. Parhaillaan MM-kisoja seuraavien NHL:n kykyjenetsijöiden papereissa Laine on taatusti kärkisijoilla, ellei jopa kärjessä, kiitos erityisesti tulisen täsmäaseensa.

Kaukalossa Laine saa kaiken näyttämään jopa naurettavan helpolta, mutta ilmaiseksi tämä taito ei ole tullut. Laine paljasti erikoisosaamisensa salaisuuden Ilta-Sanomille jo lokakuussa.

– Olen tehnyt pienestä pitäen valtavasti töitä laukaukseni eteen, Laine sanoi tuolloin.

Hän alleviivasi omatoimisen harjoittelun merkitystä.

– Kotipihan vanerilla kiekko on saanut näihin päiviin asti kyytiä. Olen halunnut oppia hyökkääjäksi, jonka ei tarvitse puristaa mailaa maalipaikoissa. Eikä mun nyt tarvitse!

Suomalaiskiekkoilijoita on aikuistenkin tasolla toruttu usein siitä, että näiden pokka pettää ratkaisuhetkillä. Nuorten MM-turnauksessa jo kuusi maalia sivaltanut Laine vaikuttaa olevan toista maata.

– Laukaisupaikoissa mua ei stressaa yhtään. Pystyn luottamaan siihen, että laukaukseni lähtee kuin itsestään, silleen luontevasti. Voisi varmaan sanoa, että tämä taito on juurtunut selkäytimeeni, Laine linjasi.

Pikkuleijonien tähti on tehnyt MM-kisoissa komeita maaleja. Niiden eteen hän on tehnyt myös muunlaista työtä. Hän on ihaillut esimerkiksi venäläistä tähtihyökkääjää Aleksandr Ovetshkinia ja tämän kuuluisaa kutia.

– Olen yrittänyt katsoa, millaisella tekniikalla Ovetshkin kulloisessakin tilanteessa laukoo. Youtube on ollut hyvä kanava, siellä olen hakenut ahkerasti oppia, Laine summasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    4. 4

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    5. 5

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

    7. 7

      Tuleva ministeri lyttäsi kauppojen omat merkit – Elintarvikeala hiiltyi: Pirkat ja Rainbow't eivät ole markkinahäirikköjä!

    8. 8

      Matti Nykänen sanoo suorat sanat vankila-ajoistaan: ”Se oli kuin loistohotelli”

    9. 9

      Neuvokkaat nuoret seurasivat kengänjälkiä ja pitivät varasta paikallaan – poliisilla helppo työ napata epäilty

    10. 10

      Kuvat: Helsingin keskustassa valtava määrä ihmisiä – ”Mantan lakitukseen tuli viime hetkellä useita tuhansia juhlijoita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    4. 4

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    7. 7

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    8. 8

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Vapaaottelun suomalainen huippulupaus koki shokkityrmäyksen – Makwan Amirkhani riensi kehään lohduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

    2. 2

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    3. 3

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    4. 4

      Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

    5. 5

      Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

    6. Näytä lisää