Jaakko, Jimi

MM-kiekko

Valikko

Turpaan tuli – Pikkupojat kannattelivat taas Pikkuleijonia

Julkaistu:

Nuorten MM-kisat
Venäjä jyräsi Suomen maalein 6–4, vaikka pikkupojat tekivät taas kolme osumaa.
Suomen haaveet nuorten MM-kisojen alkulohkon voitosta murenivat, kun Venäjä voitti Pikkuleijonat maanantai-iltana Hartwall-areenassa maalein 6–4.

Suomen maaleista vastasivat Patrik Laine, Sebastian Aho ja kahdesti onnistunut Aleksi Saarela. Suomi johti ottelua toisessa erässä jo 3–1, mutta Venäjä teki kymmenessä minuutissa neljä maalia, eikä Jukka Jalosen valmentama ryhmä enää pystynyt nousemaan voittoon.

Ilta-Sanomat arvioi Pikkuleijonien onnistujat

1. Ihmepojat

Suomen nimellinen kakkosketju kannatteli taas kerran Pikkuleijonia. Jesse Puljujärvi–Sebastian Aho–Patrik Laine oli jälleen joukkueen ylivoimaisesti vahvin viisikko. Puljujärvi ja Laine ovat tässä turnauksessa toistaiseksi ottaneet niskalenkin USA:n ihmepohjasta Auston Matthewsista ajatellen ensi kesän NHL:n varaustilaisuutta.

Ketjun pelitietokone Sebastian Aho teki tehot 1+0, Puljujärvi merkkautti kolme syöttöpistettä ja Laine tehot 1+2. Laine esitteli vielä kulmahammastaan ryhtymällä päätöserässä nyrkkinuhjaukseen Venäjän Andrei Svetlakovin kanssa. Kolmikko otti nimiinsä pitkän miinuksen Venäjän toisesta maalista, jossa Puljujärvi ja Laine lähtivät hyökkäämään liian löperösti. Silti Pikkuleijonien ehjin kokonaisuus.

2. Aleksi Saarela

Isä Pasi Saarela teki nuorten kisoissa 1993 kaksi maalia, poika teki kaksi maalia yhdessä ottelussa Venäjää vastaan. Pimentoon jääneen kolmosketjun iloinen yllätys, ajoi rohkeasti maalille ja otti iskuja vastaan. Oli tuomassa jo kolmannen erän alun maalin edestä sisään sorkkimallaan todellisella tahtomaalillaan Suomea vielä mukaan peliin.

3. Miska Siikonen

Nelosketjun sentteri, joka hoiti vähäisellä peliajalla tonttinsa erinomaisesti. Voitti kaksinkamppailuja, riisti ja raastoi. Nelosketju kokonaisuudessaan on ollut turnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussa Ahon ketjun ohella Pikkuleijonien ehjin kokonaisuus, vaikka toisella laidalla on välillä pelannut Juho Lammikko ja välillä Sebastian Repo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. 6

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    7. 7

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    10. 10

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    8. 8

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    6. Näytä lisää