Uuno

MM-kiekko

Valikko

Leijonien lohkossa huipputärkeä erä – lohkovoitto sittenkin mahdollinen?

Julkaistu:

MM-kisat
Slovakia on noussut sensaatiomaisesti USA:ta vastaan 0–3-tilanteesta 4–4:ään. Leijonien unelma lohkovoitosta elää yhä!
USA ja Slovakia pelaavat parhaillaan erittäin mielenkiintoista ottelua, jossa ratkeaa myös myöhäisillan Suomi–Venäjä-ottelun panos.

Lähtökohta oli se, että USA:lle riittää voitto alkulohkon ykköstilan varmistamiseen. USA aloittikin tosi vahvasti ja karkasi toisen erän alussa jo 3–0-johtoon. Lohkon ykköspaikan kohtalo näytti ratkenneelta.

Siitä alkoi kuitenkin jatkomahdollisuutensa jo menettäneen Slovakian uskomaton kiri. Slovakia teki toisessa erässä peräti neljä maalia ja käväisi 4–3-johdossakin ennen kuin USA:n Charlie Coyle tasoitti kahden erän jälkeiseksi tilanteeksi 4–4.

Näin kolmanteen erään jäivät maksimaaliset panokset. Jos USA voittaa, se vie koko lohkon ja jättää Suomen ja Venäjän kamppailemaan lohkon sijoista 2 ja 3. Jos taas Slovakia venyy rajun nousunsa jälkeen vielä voittoon, niin koko lohkon tilanne jää auki.

Silloin iltapelin Suomi–Venäjä voittaja nousee lohkoykköseksi ja saa torstain puolivälierässä ennakolta heppoisemman vastuksen eli Sveitsin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  3. 3

    Mies painui pinnan alle Naantalissa –  pelastusoperaatio päättyi tuloksettomana

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

  6. 6

    Kuva: Tulikuumaa höyryä purkautui Helsingin ydinkeskustaan – liikenne Mannerheimintiellä katkaistu

  7. 7

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Popin kuningas Michael Jackson menehtyi 8 vuotta sitten – muistatko, miten kuolema sekoitti maailman? Google meni rikki, fanit tekivät itsemurhia

  10. 10

    Ovatko tässä Suomen upeimmat terassit? Kokoa yli 300m2, uima-allas, kaikki herkut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  4. 4

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  5. 5

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  6. 6

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  6. 6

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  7. 7

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  8. 8

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  9. 9

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  2. 2

    Lauri Ylönen avoimena avioerostaan – puhuu suurimmasta pelostaan: ”Tein lapselleni sen mitä itse aina pelkäsin”

  3. 3

    Mies painui pinnan alle Naantalissa –  pelastusoperaatio päättyi tuloksettomana

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Automatkustaja: Älä tee tätä vaarallista virhettä – voi olla kohtalokas!

  6. Näytä lisää