Varpu, Vaula

MM-kiekko

Kommentti: Tätä on MM-kisalätkä parhaimmillaan

Julkaistu:

MM-KISAT 1.-17.5.
Suomi ja Slovakia pistivät pystyyn fantastisen näytelmän sekä kaukalossa että katsomossa, kirjoittaa Urheilusanomien jääkiekkotoimittaja Sami Hoffrén.
Se oli loistava jääkiekkopeli!

Tunnelma, jännite, panokset, pelin taso ja eri käänteet. Kaikkea löytyi. Tätä paljon parjattu MM-alkusarjalätkä on parhaimmillaan. Peli ja mieletön karnevaalitunnelma mahtuivat mainiosti samaan saliin.

CEZ Arenan kiehuvassa hornankattilassa nähtiin B-lohkon laadukkain ja viihdyttävin kiekkopeli toistaiseksi.

Oman osansa ottelun ainutkertaisuuteen toi varmasti lohkotilanne. Valko-Venäjän shokkivoiton myötä B-lohkon tilanne on kutkuttavan tasainen. Jokaisella jäljellä olevalla ottelulla on oikeasti merkitystä. Lauantain ottelu oli Slovakialle ehdottomasti pakkovoiton paikka. Sitä se oli toki myös Suomelle.

Täysi tupa (vajaa 9000 katsojaa) Slovakian ja Suomen kannattajia varmistivat, että kiekkoehtoo vietiin läpi maailmanluokan meiningissä.

Siinä vaiheessa kun täysi tupa pomppii ja huutaa rytmissä ja katsomorakenteet tärisevät, aletaan olla MM-lätkähuuman ytimessä. Kaikki paikalla olleet ihmiset muistavat (toivottavasti edes osittain) tämän kiekkopelin vielä pitkään. Meteli oli ajoittain korvia vihlovaa. Mökä ja hurmos tunkivat väkisin iholle. Tämä oli tunnelman puolesta klassinen kylmien väreiden ilta.

Upean tunnelman lisäksi kaukalossa nähtiin kaksi hyvin valmistautunutta joukkuetta, jotka lähtivät alusta saakka haastamaan toisiaan vahvuuksillaan. Suomi pelasi jopa poikkeuksellisen aloitteellista jääkiekkoa aiempiin otteluihin verrattuna. Osittain siksi, että Slovakia keskittyi enemmän peruutteluun ja iskemään terävästi vastaiskuilla.

Veto päällä koko 60 minuuttia pelannut Suomi loi riittävän määrän laatupaikkoja, mutta ajoittainen huolimattomuus kiekon kanssa ja luvattoman pehmeä viimeistely pitivät nollan taulussa pitkälle kolmanteen erään.

Leijonien turnauksen neljäs peräkkäinen voitto ja nollapeli oli lopulta aloitteellisuuden – ja maalia vartioineen ihmepojan – tulosta.

Leijonien maalilla torjunut Juuse Saros oli MM-debyytissään loistava. Harva 20-vuotias keltanokka joutuu (tai pääsee) tuollaiseen hurmosprässiin. Uran ensimmäinen torjunta MM-kisoissa oli jo tujua tavaraa: Slovakia pääsi heti avausvaihdossa ylivoimahyökkäykseen, mutta nuorukainen selvitti tilanteen.

Pikaisen kirjanpidon mukaan tämä oli ensimmäinen Suomen päästämä 2vs1-ylivoimahyökkäys koko turnauksessa. Toisen erän kriittisillä hetkillä Saros pehmensi Slovakian läpiajon pysymällä viileästi Mario Bliznakin viennissä mukana. Kolmannessa erässä Saros selvitti useita pahoja tilanteita ratkaisuhetkillä.

Kokonaisuutena kylmäävän kova esitys veskarilupaukselta.

Muista Leijonien yksilöistä tutut sällit pelasivat taas johtavissa rooleissa. Aleksander Barkov ja Joonas Kemppainen eivät näytä pelaavan tässä turnauksessa pahemmin keskinkertaisia vaihtoja. Kumpikin pelaa illasta toiseen todella korkealla tasolla kokonaisvaltaista sentteripeliä.

Uusittu nimellinen nelosketju oli erinomainen. Juhamatti Aaltosen siirto Kemppaisen laitaan toi ainakin Aaltosen paremmin peliin kiinni. Heti ottelun alkupuoliskosta lähtien Aaltonen oli hanakasti kiekossa kiinni ja löysi nopeasti Janne Pesosen ja Kemppaisen. Päätöserän maali kruunasi Aaltosen turnauksen toistaiseksi parhaimman ottelun.

Nimellinen ykkösketju (Tuomo Ruutu-Petri Kontiola-Leo Komarov) ei saanut rytmistä kiinni oikein missään vaiheessa. Kontiola pelasi taustalla klassista pelintekijän rooliaan, ja Ruutu ja Komarov tikkasivat kulmissa. Leijonat tarvitsee tältä triolta ensi viikon isoissa otteluissa huomattavasti enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karhu hyökkäsi ihmisen kimppuun – jahtasi yksinäistä miestä lintumetsällä

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Tältä näyttää Ellen Jokikunnaksen tuore aviomies Jari – ihana tunnelmakuva

    4. 4

      Onko tässä Idols-koelaulujen kiusallisin tilanne? Mira, 20, yrittää anella tiensä jatkoon – ”Tämä ei ole huutokilpailu”

    5. 5

      Autoliitto tyrmää Trafin kampanjan: ”Eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

    6. 6

      Venäjän maahanlaskujoukkojen komentaja vakavassa kolarissa – hurja video autokolonnan riskiohituksesta julki

    7. 7

      Gay-kommentti oli liikaa – Ensitreffit alttarilla -Petrin möläytykselle täystyrmäys tv-katsojilta: ”Se tuosta avioliitosta”

    8. 8

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    9. 9

      Virkamiehet haluavat lopettaa metsästä löytyneen Pirkko-ilveksen

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    2. 2

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    5. 5

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    6. 6

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    7. 7

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    8. 8

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    9. 9

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuella – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    10. 10

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karhu hyökkäsi ihmisen kimppuun – jahtasi yksinäistä miestä lintumetsällä

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Tältä näyttää Ellen Jokikunnaksen tuore aviomies Jari – ihana tunnelmakuva

    4. 4

      Onko tässä Idols-koelaulujen kiusallisin tilanne? Mira, 20, yrittää anella tiensä jatkoon – ”Tämä ei ole huutokilpailu”

    5. 5

      Autoliitto tyrmää Trafin kampanjan: ”Eiväthän ihmiset osta autoja sillä silmällä...”

    6. Näytä lisää