Oliver, Olivia, Oiva

MM-kiekko

Valikko

Venäjä karkasi päätöserässä voittoon Tanskasta

Julkaistu:

Tanska-ottelu kävi Venäjälle MM-jääkiekossa huolimattomuusvirheiden oppitunnista.
Voitto vaisusta vastustajasta varmistui vasta lopussa, kun Venäjä karkasi päätöserän maaleillaan 5–2 (2–0, 1–1, 2–1) -voittoon.

Aikaisin hankittu 2–0-johto kaventui ottelun puolivälissä, kun Morten Green sai vapaasti rynniä Venäjän maalille ja viimeistellä onnen avustuksella. Jevgeni Dadonov vei Venäjän uudestaan kahden maalin johtoon, mutta kolmannen erän alussa karmea harhasyöttö vapautti Thomas Spellingin tekemään Tanskalle 3–2-kavennuksen.

Vasta kolmen viimeisen minuutin aikana Venäjä onnistui kaunistelemaan lukemia. Dadonov keräsi 1+1 pistettä ja nousi kisojen pistepörssin kärkisijalle (3+5).

A-lohkossa Latvia sai pistetilinsä auki voittamalla Sveitsin jatkoajalla 2–1 (0–0, 1–0, 0–1, 1–0). Matthias Bieberin tasoitusmaali ajassa 58.09 pelasti Sveitsille pisteen, mutta jatkoajalla kävi kalpaten. Kaspars Daugavins viimeisteli Lauris Darzinsin loistosyötöstä voitto-osuman.

Sveitsin maaliero neljän ottelun jälkeen on 8–7, eli maaleja on syntynyt vain 3,75 per peli. Joukkueen kanadalaisluotsi Glen Hanlon muistetaan Jokereistakin umpipuolustavan pelin ystävänä.

Alkulohko A, Praha:

Sveitsi–Latvia ja. 1–2 (0–0, 0–1, 1–0, 0–1)

1. erä: maaliton.

2. erä: 24.19 Andris Dzerins (Lauris Darzins–Krisjanis Redlihs) 0–1.

3. erä: 58.09 Matthias Bieber 1–1.

Jatkoaika: 62.19 Kaspars Daugavins (Darzins) 1–1.

Jäähyt yhteensä: Sveitsi 3x2min, Latvia 5x2min.

Maalivahtien torjunnat: Reto Berra S 8+3+7+1=19, Edgars Masalskis L 12+11+12+0=35.

Erotuomarit: Maksim Sidorenko Valko-Venäjä, Vladimir Sindler Tshekki.

Yleisöä: 10 856.

Alkulohko B, Ostrava:

Venäjä–Tanska 5–2 (2–0, 1–1, 2–1)

1. erä: 10.53 Artemi Panarin (Jevgeni Dadonov–Vadim Shipatshjov) 1–0 yv, 13.17 Sergei Mozjakin (Jevgeni Malkin) 2–0.

2. erä: 29.35 Morten Green (Thomas Spelling–Oliver Lauridsen) 2–1, 38.45 Dadonov (Jevgeni Medvedev–Maksim Tshudinov) 3–1 yv.

3. erä: 49.36 Thomas Spelling 3–2 yv, 57.03 Mozjakin (Nikolai Kuljomin–Malkin) 4–2, 57.51 Vladimir Tarasenko (Viktor Antipin–Sergei Plotnikov) 5–2.

Jäähyt yhteensä: Venäjä 6x2min, Tanska 5x2min.

Maalivahtien torjunnat: Sergei Bobrovski V 9+4+5=18, Sebastian Dahm T 6+12+10=28.

Erotuomarit: Timothy Mayer USA, Tobias Björk Ruotsi.

Yleisöä: 7 682.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  2. 2

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  5. 5

    Lämpötila laskee nollan hujakoille ja taivaalta tulee räntää – toista se on Ruotsissa

  6. 6

    Suora lähetys kello 14: Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan

  7. 7

    Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

  8. 8

    Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

  9. 9

    Räikkönen putoamassa kakkoskuskiksi? Nico Rosbergilta sympaattinen kommentti suomalaisen tilanteesta

  10. 10

    Professoreilta tylyt arviot 2-vuotiaasta Sipilän ”touhuhallituksesta”: ”Aika huonoa toimintaa, jos omat lupaukset petetään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

  2. 2

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  3. 3

    Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

  4. 4

    Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

  5. 5

    Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

  6. 6

    Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

  7. 7

    Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

  8. 8

    Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

  9. 9

    JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

  10. 10

    Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  5. 5

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  6. 6

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  7. 7

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  8. 8

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  9. 9

    Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

  10. 10

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

  2. 2

    Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

  3. 3

    Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

  4. 4

    Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

  5. 5

    Lämpötila laskee nollan hujakoille ja taivaalta tulee räntää – toista se on Ruotsissa

  6. Näytä lisää