Jaakko, Jimi

MM-kiekko

Valikko

Tilaisuus vakoilla Suomen tulevia vastustajia - kurkista päivän otteluohjelma

Julkaistu:

Jääkiekon MM-kisat
Suomi pääsee viettämään lepopäivää kahden nollauksen jälkeen.
Suomen urheat Leijonat viettävät ansaittua välipäivää tiistaina. A-maajoukkue pelasi kahtena edellisenä iltana ja nappasi Yhdysvalloille kärsimänsä avaustappion jälkeen tärkeät voitot Norjasta ja Tanskasta antamatta niille yhtään maalia.

Päävalmentaja Kari Jalosen pelaajat saavat keskittyä lepäämään ja suuntaamaan ajatuksensa pois jääkiekosta. Suomi kohtaa seuraavaksi Slovenian torstaina pelattavassa myöhäisottelussa.

Yksikään suurimmista kiekkomaista ei esiinny tänään tositoimissa. Ostravassa pelattavan B-lohkon kamppailussa ottavat toisistaan mittaa Tanska ja Valko-Venäjä sekä Slovakia ja Slovenia. Suomen kannattajat voivat keskittyä tarkkailemaan kolmen viimeksi mainitun maan iskukykyä ja ihailemaan slovenialaisen Anze Kopitarin yksilötaitoja.

Yhdysvaltojen pelaajat ovat olleet liikkeellä Ostravan yössä, joten esimerkiksi nimikirjoitusten metsästäjien kannattaa olla valppaina jo pimenevässä illassa.

Sveitsillä ja Saksalla on paljon pelissä Prahassa pelattavan A-lohkon avausottelussa. Molemmat taistelevat jatkopaikasta Ruotsin, Kanadan ja Tshekin vanavedessä. Kummallakaan ei ole yksinkertaisesti varaa hävitä keskinäistä kohtaamista.

MM-kisojen ottelut tiistaina 5.5.

Sveitsi–Saksa klo 17.15

Tanska–Valko-Venäjä klo 17.15

Itävalta–Ranska klo 21.15

Slovakia–Slovenia klo 21.15

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    4. 4

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    5. 5

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Valtiovierailu ylihuomenna: Lörtsykauppias Sirkalla on jo valmiina tiukat terveiset Putinille

    8. 8

      Instagram-videota kuvannut teini ajoi kolarin Kaliforniassa – kyydissä ollut 14-vuotias pikkusisko kuoli

    9. 9

      Omakustanteisesti Unkariin matkannutta suomalaisvalmentajaa ei päästetty edes harjoituskentälle – ”Joudutaan huijaamalla toimimaan”

    10. 10

      Mike Tysonilta suorat sanat nyrkkeilyn megaottelusta – ”McGregor kuolee kehässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    6. 6

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    7. 7

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    2. 2

      Isä onnitteli viehättävää tytärtään Facebookissa – viattomasta viestistä tuli yllättäen megahitti: Otos peräisin perhelomalta

    3. 3

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    4. 4

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    5. 5

      Suomalainen suosikkibloggaaja avautuu alastomuuden hyödyistä – sensuelli kuva sykähdyttää: joogaa ilkosillaan ällistyttävässä asennossa

    6. Näytä lisää