Minna, Vilma, Miina

MM-kiekko

Valikko

”Kuulin mestaruudesta vasta 1997” – näin lukijat muistelevat kiekkokultaa -95

Julkaistu:

20 vuotta mm-kullasta
Tänään se alkaa! Leijonat kohtaavat ensimmäisessä MM-ottelussaan Yhdysvallat. Tänä vuonna Suomen ensimmäisestä mestaruudesta tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta. IS keräsi netissä lukijoiden muistoja, joita kertyi yli 700 kappaletta. Tässä muutama paras.
Kuulin mestaruudesta vasta 1997

”1995 olin Edinburghissa syventyneenä väitöskirjani puhtaaksikirjoitukseen. Missään lehdessä Briteissä ei kirjoitettu jääkiekosta. Vasta syksyllä 1997 sain tietää asiasta, kun Suomessa käydessäni kysyin kaveriltani, mitä tarkoittaa ’torilla tavataan’.” Ei iso juttu muualla

Mieheni ei saanut nähdä mestaruutta

”Mieheni oli intohimoinen jääkiekkomies, itsekin vuosia pelannut. Hän jaksoi aina uskoa, että vielä Suomi voittaa MM-kisat. Sitten hän menehtyi yllättäen 1993, vain 34-vuotiaana. Kun Suomi voitti -95, minä itkin. Itkin, ettei hän saanut nähdä, kuinka oikeassa oli ollut... mukana oli myös muutama onnenkyynel suomipoikien suorituksesta.” Leski

Varmuuden vuoksi pois isän sylistä

”Istuin isäni sylissä, ja äiti otti miut pois siitä, kun maaleja rupes tulemaan. Muistan isän juhlinnan vieläkin. Ikää oli 4 vuotta.” Abidas

Olin Finskin koneessa menossa Nizzaan. Koneen kapteeni ”selosti” koko matsin livenä.

Lentokapteeni tuurasi Mertarantaa

”Olin Finskin koneessa menossa Nizzaan. Koneen kapteeni ”selosti” koko matsin livenä. En tiedä, mistä itse kuunteli peliä, mutta sen koommin en ole saanut Finskiltä yhtä hyvää palvelua. Ja yhä kuuntelisin mieluummin ko. kipparia kuin Mertarantaa.” Olli Kuhta

Ikimuistoinen synttäri

”Katsoin matsin kotona mieheni kanssa. Olin juuri saanut tietää, että olin raskaana monen vuoden yrittämisen jälkeen, ja kaiken lisäksi oli syntymäpäiväni. Voiko parempaa päivää ollakaan?” Memmu

Pääsin kättelemään Currea

”Katselin matsin kotona. Seuraavana päivänä olin lentokentän tulohallissa ja oli hieno pössis päällä. Isoin huuto puhkesi, kun Jellonat saapuivat. Pääsin ohimennen myös kättelemään Currea.” L.N.

Ruotsalaiset taputtivat

”Oltiin Globenissa katsomassa. Pelin jälkeen menimme syömään ja kaljoille Sveavägenillä olevaan ravintolaan Suomi-liput heiluen. Ruotsalaiset nousivat seisomaan ja taputtivat, mikä oli ainutlaatuinen kokemus.” Hessu Tukholmasta

Ruotsalaiset nousivat seisomaan ja taputtivat, mikä oli ainutlaatuinen kokemus.

Miehet lähtivät evakkoon

”Katsoimme kahdestaan siskon luona ja jännitimme niin, että huusimme ja itkimme. Miehemme eivät suostuneet katsomaan peliä meidän kanssa samassa tilassa.” Ulla Tikkari

Libanonissa vartiovuorossa

”Olin vartiovuorossa Etelä-Libanonissa YK-tehtävissä. Katsottiin peli jälkilähetyksenä satelliitin välityksellä.” RR

Tarjosin olutta baarin piikkiin

”Olin eräässä baarissa töissä, ja kun Suomen voitto selvisi, tarjosin kaikille olutta ilmaiseksi. Pomo tuli ja kysyi tarjoanko talon olutta maksutta. Minä myönsin ja pomo sanoi ’hyvä’.” Vanha baarivosu

Vain varis juhli kanssani

”Voiton varmistuttua hyökkäsin parvekkeelle huutamaan ja huomasin, ettei kukaan muu katsonut peliä. Kuului vaan variksen rääkynää, ja alakerran parvekkeelta huuto ”pää kii, rakkari”. ” Kapa

Lue lisää MM-muistoja täältä ja kerro omasi! Voit myös kommentoida alla. Jos mestaruusjuhlasi tallentuivat filmille, voit lähettää kuvan tai videon numeroon 13456 tai tästä.

Jääkiekon MM-kisat: USA–Suomi, MTV3 ja MTV Sport1 klo 17.05/17.10. Suora lähetys. Selostajina Mika Saukkonen (MTV3) ja Antero Mertaranta (MTV Sport 1).

Uudessa Ilta-Sanomat Tv-lehdessä (18/15) muhkea MM-extra! Myynnissä 29.4.-5.5. yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Ota kantaa

Missä katsoit MM-finaalia 1995?

Kotona 65% Kaverin/sukulaisen kotona 7% Baarissa 5% Globenissa 5% Muualla, missä? (kommentoi alla) 17%
Ääniä yhteensä 2414

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    6. 6

      Mika Häkkinen Aina-tyttärensä kanssa pelitunnelmissa – mukana myös Michael Schumacherin poika: Tältä he näyttävät nyt

    7. 7

      Lauri Törni saa nimikkoviinan – mutta huomaatko, mitä oleellista etiketin legendaarisesta sotakuvasta puuttuu?

    8. 8

      Martti, 69, sai sydänkohtauksen nukkuessaan – Nelli-koira pelasti: ”Sankariksi sitä puhutellaan”

    9. 9

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    10. 10

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    4. 4

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    5. 5

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    6. 6

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    7. 7

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    8. 8

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    9. 9

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    10. 10

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    6. Näytä lisää