Aatu, Aatto

MM-kiekko

Valikko

Westerlund tuomareista: "Kyllä he vaikeuttivat pelaamistamme"

Julkaistu: , Päivitetty:

Erkka Westerlundin yhden vuoden mittainen päävalmentajakausi Suomen jääkiekkomaajoukkueessa päättyi karvaaseen finaalitappioon.
Arvokisafinaaleissa häviäminen on tullut Westerlundille turhan tutuksi. Hän oli apuvalmentajana 2004, kun Leijonat hävisi Maailmancup-finaalin Kanadalle. Päävalmentajana Westerlund kärsi tappiot 2006 olympiafinaalissa Ruotsille ja 2007 MM-loppuottelussa Kanadalle.

Toisaalta Westerlundin joukkueet ovat venyneet mittaa, varsinkin Minskissä 15 MM-ensikertalaisen miehistö.

- Olen todella kiitollinen pelaajille. Joukkueen suoritus oli kiitettävä, Westerlund sanoi.

- Tietysti tulos hieman kismittää. Mielestäni meillä oli omat mahdollisuutemme.

Westerlund sai kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa raikuvat kättentaputukset venäläistoimittajilta, joilta hänen pitkäjänteinen työnsä ei ole jäänyt huomaamatta.
 
Venäjä hävisi vain yhden erän

Huonolle joukkueelle Suomi ei hävinnyt. Venäjä voitti Minskin MM-turnauksessa kaikki kymmenen otteluaan. Se hävisi kisoissa 30 pelaamastaan erästä vain yhden, päätöserän alkulohkopelissään Valko-Venäjälle.

Paha maku finaalista jäi suuhun siksi, että loppuottelun erotuomaripari Lars Brüggemann-Keith Kaval suoriutui savotastaan surkeasti. Saksalais-amerikkalainen tuomarikaksikko passitti pelaajia jäähylle mielivaltaisesti, useimmiten Suomen tappioksi.

- En kommentoi, Westerlund kuittasi tuomarityöskentelyn lehdistötilaisuudessa.

- Kyllä he vaikeuttivat pelaamistamme, hän lisäsi.

Toimitsijakiellossa ollut Venäjän päävalmentaja Olegs Znaroks ohjeisti pelaajiaan radiopuhelimella ja tuli finaalin päätyttyä juhlimaan kultaa jäälle.

- En kiinnittänyt hänen tekemisiinsä huomiota, Westerlund tyytyi kommentoimaan.

Westerlund, 57, siirtyy seuraavaksi Jokerien päävalmentajaksi, kun helsinkiläisseura valmistautuu ensimmäiseen KHL-kauteensa.

- Tämä on ollut työntäyteinen kausi hienojen pelaajien kanssa, sanoi Westerlund, joka luotsasi Suomen Sotshin talvikisoissa olympiapronssille. Niissä Leijonat pudotti isäntämaa Venäjän puolivälierissä.
  • MM-kiekko 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    6. 6

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    7. 7

      Nyrkkeilysalilta lähteneen urheilijan kotimatka katkesi julmalla tavalla – löydettiin kuolleena verilammikosta

    8. 8

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    9. 9

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    10. 10

      Tiedustelutoiminta Itämeren ilmatilassa käy kuumana – suomalaisasiantuntija: ”Signaali, jota täytyy seurata”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    2. 2

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    3. 3

      13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

    4. 4

      Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

    5. 5

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    6. 6

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    7. 7

      Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

    8. 8

      Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

    9. 9

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    3. 3

      Raju ulosajo Korpilahdella: Auton kuljettaja loukkaantui vakavasti – löytyi takatavaratilasta

    4. 4

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    5. 5

      Lauri Markkanen teki NBA-historiaa – varattiin seitsemäntenä, siirtyy Chicago Bullsiin

    6. Näytä lisää