Sami, Samuli

MM-kiekko

Kanadan tähti painottaa: "Emme voi aliarvioida Suomea"

Julkaistu:

Jääkiekko
Kanada harjoitteli keskiviikkona ennen Suomea ja eri kaukalossa. Huomenna joukkueet iskevät kuitenkin yhteen samassa paikassa - samaan aikaan.
Kanadalaispelaajat tiputtelivat puolivälieräkommenttejaan rauhallisen keskittyneesti. Pelaajiston lausunnoista paistoi läpi yksi asia ylitse muiden: ammattimaisuus.

- Hei, hävisimme Ranskalle turnauksen avausottelumme! Eiköhän se kerro, että MM-kisoissa ei voi vetää puolivaloilla yhdessäkään pelissä. Voit olla varma, että asenteemme on kohdallaan huomenna Suomeakin vastaan, vaikka heidän pelinsä onkin vähän takkuillut Minskissä, linjasi joukkueen yksi kirkkaimmista tähdistä, hyökkääjä Nathan MacKinnon jääharjoituksen päätteeksi.

- Suomi on kuitenkin aina Suomi. Emme voi aliarvioida vastustajaamme millään tavalla, sillä nyt pelataan kuitenkin jo isoista asioista. Jokainen varmasti ymmärtää, että myös Suomi haluaa voittaa huomisen ottelun.

Jokainen varmasti ymmärtää myös kuitenkin sen, että te olette ottelun ennakkosuosikki?

- Se on sinun näkemykseksi. En osaa tai halua ajatella ottelua tuolta kantilta. Vain voitto merkitsee ja jompikumpihan tuon pelin lopulta voittaa. Me haluamme olla se joukkue ja teemme hyvän lopputuloksen eteen kaiken mahdollisen, MacKinnon linjaa.

Colodaron riveissä 63 pisteen tulokaskauden viettäneestä MacKinnonnista odotellaan Kanadan seuraavaa supertähteä. 18-vuotias hyökkääjä valitaan todennäköisesti NHL:n Vuoden tulokkaaksi. Toivon mukaan näytöt Suomea vastaan pysyvät kuitenkin ujoina.
  • MM-kiekko 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    5. 5

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    6. 6

      Mediat: Näyttelijä Jerry Lewis on kuollut

    7. 7

      Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

    8. 8

      Puolalaismiesten joukko pahoinpiteli suomalaisia Raumalla – uhreille vammoja kasvoihin ja päähän

    9. 9

      Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

    10. 10

      Turun uhreille tukea HJK:n faneilta – lähettivät kovasanaisen viestin terroristeille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    3. 3

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    7. 7

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    8. 8

      Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

    9. 9

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    10. 10

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    5. 5

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    6. Näytä lisää