Oliver, Olivia, Oiva

MM-kiekko

Valikko

Tulikuuma Suomi-USA - Leijonilla niskassa armottomat paineet

Julkaistu:

MM-KIEKKO
Pelin henki on selvä: Suomella ei ole varaa tappioon, muuten paikka puolivälierissä ei ole enää omissa käsissä.
USA on pelannut MM-kisoissa jopa poikkeuksellisen ailahtelevaa lätkää. Parhaimmillaan joukkue on luonnollisesti vaarallinen ja tyypillisen suoraviivainen, mutta Minskissä on nähty amerikkalaisilta sellainenkin perusesitys kuin 5-6-tappio Lativialle.

Suomen käyrä on ollut noususuuntainen, mutta vieläkään Leijonilla ei ole yhtään koko ottelun kestänyttä nappisuoritusta allaan.

Asetelma on Minskin aiempien tapahtumien valossa niin vaikeasti ennakoitavissa, että tänään odotettavissa voi olla ihan mitä tahansa.

HENKINEN KANTTI

Suomella on takana poikkeuksellisen vähän ehjiä, pitkiä pelillisiä jaksoja. Sveitsiäkin vastaan nähtiin, miten fantastinen suoritustaso voi kadota hetkessä ja muuttua arkailuksi. Osasyy tähän on juuri se, että Suomen identiteetti ja itseluottamus eivät ole vielä ehtineet vankistua tarpeeksi jatkuvan pelillisen ja tuloksellisen turbulenssin takia. Nyt mitataan nimenomaan korvien väliä, koska panoksena on jatkopaikka tai jopa jääminen alkusarjaan.

VIISIKKOPELAAMINEN

Suomen klassinen valttikortti on ollut ajoittain kateissa. USA pelaa nopeaa kiekkoa, joten on entistä tärkeämpää, että Leijonien kokonaisvaltainen yhteispelaaminen on huipputasolla. Sveitsiä vastaan nähtiin paha signaali siitä, että nopea ja aktiivinen peli ahdistaa Suomea köysiin yllättävän helposti.

HYÖKKÄYSVOIMA

Viime ottelussa nähtiin viimein merkkejä siitä, että Suomella on muitakin ketjuja kuin ykkönen, jotka pystyvät painamaan peliä vastustajan päätyyn. Olli Jokisen johtama kakkonen muuttui Erik Haulan tulon myötä heti aktiiviseksi, ahnaaksi ja hyvin liikkuvaksi kolmikoksi. Sallinen-Sallinen-Huhtala-mallia oleva nelonen voi tänään olla isossa roolissa, sillä amerikkalaisten pelitapa sopii heille hyvin.

Seuraa heitä

Leo Komarov
Mitä Komaroville on tapahtunut? Entinen huippurouhija on nyt jonkinlainen maltillinen taitopelaaja - taklaaminen ja sähinä on loppunut kokonaan. MM-jäillä ei ole nähty vielä ainuttakaan vaihtoa, jossa Komarov pelaisi todelisilla vahvuuksillaan. Nyt olisi hyvä aika palata niiden perusasioiden äärelle, jotka toivat Komarovin huipulle.

Tommi Huhtala
Pelaa kelpo turnausta omassa roolissaan. Taistelee, taklaa ja yrittää joka vaihdossa hullun lailla; olisiko tänään se ilta, kun syntyy myös tulosta? Pohjoisamerikkalainen vastustaja saattaa sopia Huhtalalle hyvin - jos tuomarit vain sallivat fyysisen pelin.

Jere Karalahti
Karalahdella ei ole koskaan ollut kiire kaukalossa, mutta tämä moderni Jere on vienyt verkkaisuuden lähestulkoon ennennäkemättömille tasoille. Hidas potku ja odottava kehonkieli antavat vaikutelman jopa löysästä pelaamisesta, mutta näin ei ole: Karalahti yksinkertaisesti antaa pelin tulla luokseen kaikessa rauhassa ilman poikamaista hätäilyä. Tänään on kova testi jalkanopeudelle, koska USA:lla on vauhtia rosterissaan.
  • MM-kiekko 2014

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    2. 2

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    5. 5

      Lämpötila laskee nollan hujakoille ja taivaalta tulee räntää – toista se on Ruotsissa

    6. 6

      Suora lähetys kello 14: Sauli Niinistö kertoo jatkoaikeistaan

    7. 7

      Kevään 2017 ylioppilaiden nimet julki! Katso täältä kaikki kirjoittaneet Suomen kaikista lukioista

    8. 8

      Pyöräkuormaaja putosi sillalta Lahdessa – pakeneva kuski ajoi 20-tonnisella ajokilla ensin kohti poliisia

    9. 9

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    10. 10

      Räikkönen putoamassa kakkoskuskiksi? Nico Rosbergilta sympaattinen kommentti suomalaisen tilanteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    7. 7

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    8. 8

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    9. 9

      JJ Lehto loukkaantui karting-onnettomuudessa Vantaalla – SM-kisat peruttu

    10. 10

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    2. 2

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    5. 5

      Lämpötila laskee nollan hujakoille ja taivaalta tulee räntää – toista se on Ruotsissa

    6. Näytä lisää